Elena Leeve

Kikka!

Kikka!

Ohjaaja: 

Näyttelijät: , , , , , , , , , ,

Ikäraja: , Elokuvan kesto: 1 h 56 min, Traileri

Liput: 12 €

Ensi-ilta: 12.10.2022

Kikka! on musiikkia pursuva elokuva artisti Kikasta ja aikakaudesta, jolloin Suomi oli matkalla lamasta kohti nousukautta. Kikka! on elokuva viihdetaiteilijasta ja laulajasta, joka rakasti esiintyä ja antoi iloa muille, vaikka hänen taiteilijuuttaan kyseenalaistettiin.

Kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilonen haaveilee tähtiartistin urasta. Kun Kirsi tutustuu DJ ja radiotoimittaja Paulaan, päättää hän antautua kokonaan laulajaunelmalleen. Paula tunnistaa Kirsissä tähden ainekset ja yhdessä he hankkivat hänellä levytyssopimuksen. Kikka on syntynyt. Kikan ura lähtee jyrkkään nousukiitoon, kun hänen nänninsä vilahtaa tahattomasti Jukebox-ohjelmassa. Kikasta tulee välittömästi koko maan tuntema julkkis ja yksi Suomen myydyimmistä naisartisteista.

KIKKA
Kikka on yksi Suomen kaikkien aikojen eniten myynneistä naisartisteista. Kikka on persoonana ja aiheena kiinnostanut monia medioita ja tekijöitä viime vuosien aikana. Kikka herättää edelleen monimutkaisia tunteita ja muistoja ihmisissä. Toisille Kikka on edelläkävijä, esikuva ja rohkea tekijä, toisille typerä mauton bimbo ja sketsihahmo, kolmansille uhri ja muistutus 80- ja 90-luvun arvomaailmasta ja tyylitajusta. Silti hän oli myydyimpiä artisteja, aikana jolloin naisen avoin seksuaalisuus oli liikaa,” kommentoi käsikirjoittaja Maarit Nissilä.

Sihja – kapinaa ilmassa

Sihja – kapinaa ilmassa

Ohjaaja: 

Näyttelijät: , , , ,

Ikäraja: , Elokuvan kesto: 1 h 29 min, Traileri

Liput: 11 €

Ensi-ilta: 5.8.2022

Alfred (Justus Hentula) on yksinäinen kaupunkilaispoika, joka rakastaa perhosia. Kesäloman jälkeen kaupungissa Alfred löytää auton takakontista keijun, joka on takkutukkainen, suttuinen ja Alfredin mielestä ihana. Hän on Sihja Pönttohiitinen (Elina Patrakka). Sihja on huonosti käyttäytyvä, mutta valloittava keiju, jonka kanssa Alfred uskaltautuu lentämään. Alfredin vanhemmat Riia (Elena Leeve) ja Eerik (Elmer Bäck) ihmettelevät tytön tapoja, mutta iloitsevat, että pojalla on kerrankin ystävä. Isä-Eerik on töissä Lisbeth Lukinmaan (Pirjo Lonka) johtamalla lannoitetehtaalla, jolla on mennyt huonosti. Perheen naapuri Perttu Nikkinen (Eero Ritala) kehittää uutta Mirakulaus-lannoitetta, joka näivettää samalla rikkaruohot. Siitä toivotaan tehtaan pelastusta. Sihja ja Alfred tempautuvat seikkailuun selvittäessään, miksi kaupungin kaduilta alkaa löytyä kuolleita lintuja. Kekseliäällä toiminnalla ja keijuvoimien siivittäminä lapset onnistuvat estämään ympäristökatastrofin.

Elokuvan näytösajat

  • Pe 5.8. klo 17.00
  • Su 7.8. klo 13.00
  • Ti 9.8. klo 17.00
  • To 11.8. klo 17.00
 
  • La 13.8. klo 15.00
  • Ma 15.8. klo 17.00
  • Ke 17.8. klo 17.00
Naurun varjolla

Naurun varjolla

Lajityyppi: ,

Ohjaaja: 

Näyttelijät: , , , , , , ,

Ikäraja: , Elokuvan kesto: 1 h 28 min, Traileri

Liput: 12 €

Ensi-ilta: 20.11.2020

Työttömäksi jäänyt, Tampereella asuva ja elämässään hieman hukassa oleva Maria (Elena Leeve) osallistuu stand up -kurssille, ja päätyy aloittelevien koomikoiden kilpailukiertueelle. Seuranaan kiertueella Marialla on pieni, mutta keskenään erilaista komiikkaa tekevä joukko koomikoita (Saartamo, Lawson ja Sirje). Yhteinen kiertue sujuu sekalaisesti eivätkä ihmissuhteetkaan osoittaudu aivan yksinkertaisiksi. Kun kiertue ja kilpailu saa päätöksensä, ei Mariakaan ole enää entisensä.

Elokuvan näytösajat

  • Pe 20.11. klo 19.00
  • Su 22.11. klo 17.30 T
  • Ti 24.11. klo 19.30
  • To 26.11. klo 19.00 T
 
  • La 28.11. klo 15.15 T
  • Ma 30.11. klo 19.15 T
  • Ke 2.12. klo 17.00
Täydellinen joulu

Täydellinen joulu

Lajityyppi: 

Ohjaaja: 

Näyttelijät: , , , , , , , , , ,

Ikäraja: , Elokuvan kesto: 1 h 35 min, Traileri

Liput: 11,50 €

Ensi-ilta: 25.10.2019

Varasto-menestyselokuvien tekijän Taru Mäkelän uusi komedia Täydellinen joulu on elokuva kaikkien aikojen suurperhejoulusta. Elokuva on komedia existä, uusista puolisoista, suhteista, perheistä, perinteistä, ja niiden rikkomisista.

Kaikkien aikojen joulu on edessä kun lempeä tahtonainen Outi (Elena Leeve) on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään, heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit uusine lapsineen. Vaikka Outin nykyinen aviomies Janne (Antti Luusuaniemi) alun perin ajatusta vastustikin, joulupöytä pursuaa tänä vuonna uusia, vanhoja ja juuri esiin tulleita perhesolmuja.

Snapsit, rosollit ja jouluperinteet saavat kyytiä kun vieraat lähtevät muistelemaan yhteisiä aikoja illan emännän kanssa. Illan kuluessa Outi pitää puheen, jossa hän kertoo antavansa Jannelle lahjoista suurimman; hän on raskaana. Jannen reaktio ei suoranaisesti ole odotetun kaltainen ja ilta saa vielä yhden käänteen, jota puidaan aina naapurin joulupukkia myöten.

Elokuvan näytösajat

  • Pe 25.10. klo 19.30
  • Su 27.10. klo 17.30
  • Ti 29.10. klo 19.15
  • Ke 30.10. klo 17.00
 
  • Ti 5.11. klo 17.00
 
  • La 9.11. klo 17.30
  • Ma 11.11. klo 19.30
 
  • Su 17.11. klo 15.00
  • Ke 20.11. klo 19.30
 
  • La 23.11. klo 17.30
  • Ti 26.11. klo 19.00
 
  • Su 1.12. klo 17.15
  • Ma 2.12. klo 19.30
 
  • Su 8.12. klo 15.00
  • To 12.12. klo 19.30
 
  • Su 15.12. klo 15.00
  • Ti 17.12. klo 17.00
Jättiläinen

Jättiläinen

Lajityyppi: 

Ohjaaja: 

Näyttelijät: , , , , ,

Ikäraja: , Elokuvan kesto: 1 h 36 min, Traileri

Liput: 10 €

Ensi-ilta: 22.1.2016

Nuori ja kunnianhimoinen virkamies Jussi (Joonas Saartamo) saa käsiteltäväkseen valtavan nikkelikaivoksen ympäristöluvan Kainuussa. Karismaattisen ja voimakastahtoisen Pekka Perän (Jani Volanen) johtama Talvivaara käyttää täysin uutta metodia mineraalien keräämiseen. Kaivos on tuomassa paikkakunnalle sinne kipeästi kaivattuja uusia työpaikkoja. Pikku hiljaa Jussi alkaa epäillä, ettei hänelle ehkä ole kerrottu koko totuutta. Uusi bioliuotusprosessi ei olekaan aivan niin harmiton kuin hänen on annettu ymmärtää. Pian Jussin pöydälle saapuu samaa kaivosta koskeva lisähakemus. Hänen ulottuvilleen tulee myös uusi, mielenkiintoinen työtarjous ja mahdollisuus aloittaa alusta. Jussin täytyy päättää missä joukkueessa hän pelaa vai pelaako ollenkaan?

Elokuvan näytösajat

  • Pe 22.1. klo 13.00
  • La 23.1. klo 18.00
  • Su 24.1. klo 17.30
  • To 28.1. klo 18.30
  • Pe 29.1. klo 16.30
  • La 30.1. klo 13.00
  • Su 31.1. klo 15.30
Häiriötekijä

Häiriötekijä

Lajityyppi: ,

Ohjaaja: 

Näyttelijät: , , , , , , , , ,

Ikäraja: , Elokuvan kesto: 1 h 25 min, Traileri

Liput: 10 €

Ensi-ilta: 11.9.2015

Häiriötekijä on pirullisen hauska ja rohkea komedia, joka hakee vertaistaan. Elokuva koostuu kymmenestä tarinasta, joissa kaikissa jokin on vinksahtanut paikoiltaan. Se yllättää katsojan ja saa nauramaan myös synkemmille kohtaloille. Mitä tapahtuu, kun aatelisperheen äidin häveliäisyys unohtuu elämän viime metreillä? Minkälaisin menoin haudataan mielikuvitusystävä? Entä miten IT-nörtin itsetunto kestää testosteronia uhkuvan metsämiehen kohtaamisen tai miten sujuu asuntonäyttö, jossa asiakas alkaa kuulla häiritseviä ääniä?

Elokuvan on ohjannut Aleksi Salmenperä ja tuottanut Mjölk Movies. Se perustuu Q-teatterin saman nimiseen menestysnäytelmään vuodelta 2013.

Elokuvan näytösajat

  • La 19.9 klo 15.15
  • Su 20.9. klo 17.45
  • Ma 21.9. klo 19.00
  • Ti 22.9. klo 16.00
  • To 24.9. klo 19.00
  • La 26.9. klo 16.30
  • Ti 29.9. klo 18.30
  • To 1.10. klo 18.30