Juha Lehtola

Ihmisen osa

Ihmisen osa

Ohjaaja: 

Näyttelijät: , , , , , , ,

Ikäraja: , Elokuvan kesto: 1 h 48 min, Traileri

Liput: 11 €

Ensi-ilta: 21.12.2018

hmisen osa on lämminhenkinen draamakomedia etääntyneen perheen yllättävästä lähentymisestä. Elokuvan veijarimainen päähenkilö on konkurssin kokenut pennitön Pekka Malmikunnas (Hannu-Pekka Björkman), joka uskottelee – omasta mielestään taitavasti – vanhemmilleen (Leena Uotila, Asko Sarkola) ja aikuisille siskoilleen (Ria Kataja, Armi Toivanen) toimivansa yhä menestyksekkäänä toimitusjohtajana. Kuvioihin astuu kuitenkin liukaskielinen Kimmo Hienlahti (Kari Hietalahti), Pekkaakin pahempi harhauttelija, jonka johdosta Pekka havahtuu oman tilanteensa mahdottomuuteen. Mutta mikä ratkaisuksi, kun totuuden kertominen läheisille tuntuu entistäkin vaikeammalta?

 Juha Lehtolan ohjaama ja Kari Hotakaisen samannimisen menestysromaanin innoittama Ihmisen osa on elokuva perheestä, joka unohti olevansa perhe ja Pekasta, joka unohti olevansa vain ihminen.