BROOKLYN on kaunis ja koskettava tarina Eilis Laceystä (Saoirse Ronan), nuoresta irlantilaisesta maahanmuuttajasta 1950-luvun Brooklynissa. Lupaukset hyvästä elämästä saavat Eilisin vaihtamaan Irlannin ja äitinsä kodin turvan New York Cityn maininkeihin. Kahlitseva koti-ikävä hälvenee nopeasti, kun tuore romanssi vie Eilisin mukanaan rakkauden huumaan. Pian kuitenkin menneisyys tulee hänen uuden onnensa eteen, ja Eilisin täytyy valita kahden maan ja kahden elämän väliltä. Elokuva perustuu samannimiseen Colm Tóibínin palkittuun romaaniin (Tammi, 2011).
Menestynyt kolmekymppinen Katri (Lotta Kaihua) saa tietää miehensä Mikon (Antti Holma) eläneen kaksoiselämää virolaisen Sirlen kanssa. Hän päättää paeta siltä seisomalta pariskunnan autolla kohti lentokenttää ja unelmiensa ulkomaita. Kostoksi Mikolle hän ottaa mukaansa lähtötohinoissa yllättäen vaatekaapista löytyneen rahakassin, jonka sisällön alkuperä on vähintäänkin epämääräinen.
Katrin huomaamatta autoon on noussut parkkipaikalta myös pakomatkalla oleva naapurin 8-vuotias tyttö Anna. Tyttö on päättänyt karata rikollista isäpuoltaan Teroa (Ville Tiihonen) ja päästä keinolla millä hyvänsä turvallisen ja vahvan mummonsa (Marja Packalén) luokse Kainuuseen. Annallakin on mukanaan jotain sellaista, mikä ei hänelle kuulu. Autossa tyttö pitää tomerasti huolen siitä, ettei Katri pääse hänestä millään eroon. Edessä onkin täydellinen matkasuunnitelmien muutos unelmien ulkomailta kohti Kainuun korpia. Viedessään arvaamatonta ja päättäväistä Annaa tämän mummon luokse Kainuuseen, Katri joutuu pitkin hampain epämukavuusalueelle lapsen kanssa. Matkantekoa mutkistavat entisestään jo alkumetreiltä taka-ajoon lähteneet Mikko ja Tero.
Nuori Therese Belivet (Rooney Mara) työskentelee tavaratalossa 1950-luvun alun Manhattanilla ja unelmoi täydemmästä elämästä. Hän tapaa Carol Airdin (Cate Blanchett), viehättävän kypsän naisen, joka on loukussa murenevassa kulissiavioliitossa. Näiden kahden hyvin erilaisista oloista tulevan naisen välille syttyy kipinä ja heidän ensimmäisen tapaamisensa viattomuus syvenee pian kiihkeäksi suhteeksi.
Kun suhde Thereseen paljastuu, Carolin aviomies (Kyle Chandler) kostaa ja sysää liikkeelle avioeron ja katkeran huoltajuuskiistan. Yhä yltyviä jännitteitä paetakseen Carol ja Therese lähtevät automatkalle, jonka varrella kummankin naisen käsitykset itsestään ja sitoutuminen toiseen joutuvat koetukselle.
Kuuden Oscar®in ehdokas Carol on vuoden kiitetyimpiä draamoja, jossa Cate Blanchett ja Rooney Mara tekevät upeat roolisuoritukset. Molemmat tähdet saivat rooleistaan Golden Globe -ehdokkuudet ja kisaavat nyt parhaan naispääosan (Blanchett) ja parhaan naissivuosan (Mara) palkinnoista Oscar-gaalassa. Elokuva on ehdolla myös parhaasta kuvauksesta, pukusuunnittelusta, alkuperäissävellyksestä ja sovitetusta käsikirjoituksesta. Elokuva sai ensi-ilta Cannesin elokuvajuhlilla 2015.
Todd Haynesin (mm. I’m Not There, Kaukana taivaasta) ohjaama ja Phyllis Nagyn käsikirjoittama Carol on Patricia Highsmithin (mm. Lahjakas herra Ripley) uraauurtavan romaanin The Price of Salt kauan odotettu elokuvasovitus. Näyttelijäkaartiin kuuluvat mm. Cate Blanchett, Rooney Mara, Sarah Paulson, Kyle Chandler, Jake Lacy ja Cory Michael Smith.
Kun neljä ulkopuolista peluria huomasi markkinoilla merkkejä talouskriisistä ˗ signaaleja, joita pankit, media ja valtionhallinto kieltäytyivät näkemästä ˗ syntyi idea: The Big Short. Uhkarohkea sijoitus paljastaa heille nykyaikaisen pankkitoiminnan heikon kohdan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää.
Tositapahtumiin perustuvan elokuvan rooleissa nähdään huikea tähtikaarti: Christian Bale, Steve Carell, Ryan Gosling ja Brad Pitt. Elokuva pohjautuu Michael Lewisin (Elämä pelissä, Moneyball) bestseller-kirjaan ja sen on ohjannut Adam McKay (Uutisankkuri, Velipuolet).
Vaikuttava rakkaustarina pohjautuu taiteilijapari Lili Elben ja Gerda Wegenerin elämäntarinaan. Lilin ja Gerdan avioliitto ja taide muuttavat muotoaan elämän pituisella matkalla, jolla Lilistä tulee yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksen pioneereista. Päärooleissa nähdään Oscar®-palkittu Eddie Redmayne (Kaiken teoria) ja Alicia Vikander (Anna Karenina).
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 2 h 08 min, Traileri
Liput: 10 €
Ensi-ilta: 29.1.2016
SPOTLIGHT, jonka pääosissa nähdään Michael Keaton, Mark Ruffalo, Rachel McAdams, Liev Schrieber, Brian D’Arcy James ja Stanley Tucci, kertoo kiintoisan tositarinan Pulitzerilla palkitusta Boston Globe -lehden tutkimuksesta, joka järisytti koko Bostonia ja syöksi kriisiin yhden maailman vanhimmista ja luotetuimmista instituutioista. Kun sanomalehden peräänantamaton reportteritiimi “Spotlight” alkaa tutkia katoliseen kirkkoon kohdistuvia ahdisteluväitteitä, heidän onnistuu pitkällisen tutkimuksen päätteeksi tuoda päivänvaloon vuosikymmeniä jatkunut salailu, johon ovat sekaantuneet ylintä johtoaan myöten niin Bostonin uskonnolliset yhteisöt, lakimiespiirit kuin virkamieskunta.
Tositapahtumien inspiroima THE REVENANT on vaikuttava ja koskettava elokuvakokemus, joka kertoo yhden miehen eloonjäämiskamppailusta ja ihmismielen uskomattomasta voimasta. Tutkimusmatkalla Amerikan kartoittamattomassa erämaassa metsästäjä Hugh Glass (Leonardo DiCaprio) joutuu karhun raatelemaksi ja hänen metsästystiiminsä jättää hänet kuolemaan. Selviytyäkseen Glassin on kestettävä uskomattomia vastoinkäymisiä ja ystävänsä John Fitzgeraldin (Tom Hardy) petos. Sisun ja perheensä rakkauden voimalla Glassin kulkee läpi ankaran talven periksiantamatta pysyäkseen elossa ja pelastuakseen. THE REVENANTIN on ohjannut ja käsikirjoittanut palkittu elokuvantekijä, Oscar –voittaja Alejandro González Iñárritu (Birdman, Babel).
Kate (Charlotte Rampling) ja Geoff Mercererin (Tom Courtenay) 45. hääpäivä lähestyy ja pariskunta suunnittelee juhlia. Viikkoa ennen merkkipäivää Geoff saa kirjeen, joka mullistaa kaiken.
Lähes 45 vuotta onnellisina yhdessä eläneet Kate ja Geoff joutuvat kohtaamaan menneisyyteen haudatun salaisuuden, joka suistaa pariskunnan raiteiltaan. Muutamia päiviä ennen 45. hääpäiväjuhlaa näyttää siltä, että jäljellä ei enää ole avioliittoa, jota juhlistaa.
Charlotte Rampling ja Tom Courtenay palkittiin riipaisevista roolisuorituksistaan hopeisilla karhuilla Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2015.
Steve Jobs vie yleisön digitaalisen vallankumouksen kulissien taakse ja piirtää intiimin henkilökuvan miehestä sen keskiössä. Elokuva sijoittuu kolmen historiallisen tuotelanseerauksen kulisseihin, päättyen vuoteen 1998 ja iMacin julkaisuun.
Michael Fassbender näyttelee Steve Jobsia, Applen perustajaa ja alansa edelläkävijää. Sivurooleissa nähdään Kate Winslet yhtiön markkinointijohtajana, Seth Rogen Steve Wozniakina ja Jeff Daniels Applen toimitusjohtaja John Sculleyna. Katherine Waterston näyttelee Chrisann Brennania, Jobsin ex-tyttöystävää, ja Michael Stuhlbarg Andy Hertzfeldiä, yhtä Apple Macintoshin kehitystiimin alkuperäisistä jäsenistä.
Ohjauksesta vastaa Oscar®-voittaja Danny Boyle. Oscar®-palkittu Aaron Sorkin on käsikirjoittanut elokuvan Walter Isaacsonin kirjoittaman, Applen perustajasta kertovan bestseller-elämäkerran pohjalta. Tuottajina ovat toimineet Mark Gordon, Guymon Casady (Film 360), Scott Rudin ja Oscar®-voittaja Christian Colson.
Islannin karulla maaseudulla, kaukaisen laakson perukalla asuu kaksi veljestä, jotka eivät ole puhuneet toisilleen 40 vuoteen. Nyt mykkäkoulun on pakko loppua sillä heidän on pelastettava kaikkein kallisarvoisin omaisuutensa, rakkaat lampaansa. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalisuosikki ja Islannin Oscar-ehdokas.