1950-luvun Mexico Cityssä William Lee viettää yksinäistä ja huumehuuruista elämää muiden maanpaossa olevien amerikkalaisten kanssa. Hän kuluttaa aikaansa baareissa, kunnes eräänä päivänä kohtaa nuoren entisen sotilaan Eugene Allertonin. Leestä tulee pakkomielteinen. Yhden yön juttujen aika on ohi – nyt hän haluaa jonkun, joka antaa merkityksen elämälleen.
Queer on LucaGuadagninon (Challengers, CallMebyYourName) palkittu draama rakkaudesta ja riippuvuudesta, pääosassa DanielCraig uransa rohkeimmassa roolissa. Perustuu WilliamS.Burroughsin samannimiseen pienoisromaaniin.
Elokuvassa 007 No Time To DieBond on jättänyt aktiivipalveluksen ja nauttii rauhallisesta elämästä Jamaikalla. Sitä ei kuitenkaan kauaa kestä, sillä hänen vanha ystävänsä Felix Leiter CIA:sta pyytää apua. Siepatun tutkijan pelastustehtävä osoittautuu odotettua vaikeammaksi ja vie Bondin vaarallisella teknologialla aseistautuneen mysteeririkollisen jäljille.
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 2 h 10 min, Traileri
Liput: 12,50 €
Ensi-ilta: 29.11.2019
VEITSET ESIIN – KAIKKI OVAT EPÄILTYJÄ on nokkela nykypäivän murhamysteeri, jossa kuka vain voi olla syyllinen. Elokuva on ohjaaja Rian Johnsonin (Brick, Looper, The Last Jedi) kunnianosoitus kaikkien aikojen murhamysteerien mestarille, Agatha Christielle.
Tunnettu rikoskirjailija Harlan Thrombey (Christopher Plummer) löydetään kuolleena kartanostaan hänen syntymäpäiväjuhliensa jälkeen. Utelias ja tyylikäs etsivä Benoit Blanc (Daniel Craig) ilmaantuu paikalle tutkimaan tapausta. Etsivä Blanc sukkuloi Harlanin ristiriitaisen perheen ja uskollisen palvelusväen välillä. Harhautusten ja itsekkäiden valheiden keskellä hän pyrkii paljastamaan Harlanin murhan taustalla olevan totuuden. VEITSET ESIIN – KAIKKI OVAT EPÄILTYJÄ on terävä rikostarina, joka saa yleisön arvailemaan loppuun asti kuka on syyllinen.
Arvoituksellinen viesti Bondin menneisyydestä lähettää hänet pahaenteisen rikollisjärjestön jäljille. Samalla kun M taistelee poliittisia voimia vastaan pitääkseen Salaisen palvelun hengissä, Bond kuorii petoksen kerroksia yksi kerrallaan paljastaakseen kammottavan totuuden Spectrestä.