Toy Storyn käsikirjoittajilta: sydämellinen tarina epätodennäköisestä ystävyydestä. Suuri leluseikkailu vie katsojan mielikuvitukselliseen seikkailuun New Yorkin Keskuspuistoon.
Kekseliäs nukke Don on kyllästynyt näyttelemään hölmöä nukketeatterissa. Ennen kaikkea hän haluaisi olla sankari – ja mieluiten tosielämässä. Hän pakenee teatterista ja lähtee Keskuspuistoon etsimään sankarillisia tehtäviä, päätyen tekemään yhteistyötä räppäävän pehmokoira DJ Veli Haun kanssa. Kun Don saa tietää, että hänen nukkekaverinsa teatterissa ovat vaarassa, ystävykset Don ja DJ Veli Hau päättävät rientää apuun. Yhdessä he aloittavat suurimman seikkailunsa New Yorkin sydämessä.
Elokuvan näytösajat
- Pe 1.3. klo 17.00
- Su 3.3. klo 12.00
- Ti 5.3. klo 14.30
- To 7.3. klo 13.00
- Su 10.3. klo 12.00
- Ke 13.3. klo 16.30
Joskus sankaruus karehtii ihan pinnan alla.
Tänä kesänä DreamWorks Animation sukeltaa kouluelämän myrskyisiin vesiin. Hulvattoman hauska, sydämellinen toimintakomedia kertoo ujosta teinitytöstä, jolle selviää, että hän on legendaarista, kuninkaallista myyttisten merihirviöiden sukua, ja että hänen kohtalonsa valtamerten syvyyksissä on suurempi kuin hän koskaan osasi kuvitella.
Herttainen, kömpelö 16-vuotias Ruby Gillman (Lana Condor, To All the Boys I’ve Loved Before –franchise) yrittää epätoivoisesti sopeutua Oceanside High’n elämään, mutta tuntee useimmiten olevansa näkymätön.
Hän antaa matematiikan tukiopetusta skeittari-ihastukselleen (Jaboukie Young-White, Räyhä-Ralf valloittaa Internetin), joka tuntuu ihailevan vain Rubyn fraktaaleja, eikä Ruby voi hengailla rannalla suosittujen nuorten kanssa, koska ylisuojeleva superäiti (Oscar®-ehdokas Toni Collette, Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä) on kieltänyt Rubya menemästä veteen.
Mutta kun Ruby rikkoo äidin tärkeintä sääntöä, hän saa selville olevansa krakensoturikuningatarten jälkeläinen, joka perii kruunun määräilevältä isoäidiltään (Oscar®-voittaja Jane Fonda), Seitsemän meren soturikuningattarelta.
Krakenit ovat vannoneet suojelevansa valtameriä turhamaisilta, vallanhimoisilta merenneidoilta, jotka ovat taistelleet ikiajat krakeneita vastaan. Asiaan liittyy yksi iso ja pakottava ongelma: koulun kaunis, suosittu tulokas Chelsea (Emmy-voittaja Annie Murphy, Schitt’s Creek) sattuu olemaan merenneito. Rubyn pitää hyväksyä kohtalonsa ja taistella kaikin voimin suojellakseen rakkaitaan.
Elokuvan näytösajat
- Pe 30.6. klo 17.00
- La 1.7. klo 13.00
- Ma 3.7. klo 17.00
- Ke 5.7. klo 17.00
- La 8.7. klo 13.00
- To 13.7. klo 16.30
Jonnalla on ollut lapsuudestaan lähtien vain yksi unelma: ryhtyä palomieheksi isänsä jalanjäljissä. Valitettavasti New Yorkissa vuonna 1932 naisten ei ole mahdollista toimia palomiehinä.
Kun kaupungin palomiehet katoavat yksitellen salaperäisissä tulipaloissa, jotka tuhoavat Broadwayn teattereita, Jonna näkee tilaisuutensa tulleen. Hän naamioituu Joeksi, kömpelöksi nuoreksi mieheksi, ja liittyy osaksi palomiesten sekalaista joukkoa, jotka ovat vastuussa tuhopolttajan pysäyttämisestä. Jonnan tulee pitää todellinen henkilöllisyytensä salassa kaikin keinoin. Erityisesti, kun hänen oma isänsä on vastuussa riskejä täynnä olevasta tutkinnasta.
Elokuvan näytösajat
- Su 24.7. klo 13.00
- Ma 25.7. klo 17.00
- Ke 27.7. klo 17.00
- To 28.7. klo 17.00
- Su 31.7. klo 13.00
- Ke 3.8. klo 17.00
Tänä kesänä maailmanhistorian menestynein animaatioelokuvasarja jatkuu tarinalla siitä, miten maailman mahtavin superroisto tapasi apulaisensa kätyrit, loi elokuvamaailman ilkimysmäisimmän joukkion ja otti yhteen hurjista hurjimman rikollismahdin kanssa elokuvassa Kätyrit: Grun tarina.
Kauan ennen kuin hänestä tulee pahuuden mestari, Gru on 1970-luvun esikaupunkialueella asuva 12-vuotias poika, joka juonii maailmanvalloitusta kellarissaan, tosin huonolla menestyksellä. Kun Gru törmää Kätyreihin, joihin kuuluvat Kevin, Stuart, Bob ja Otto – tuorein kätyri, jolla on hammasraudat ja epätoivoinen halu miellyttää – tämä perin kummallinen perhe yhdistää voimansa. Yhdessä he rakentavat ensimmäisen luolansa, suunnittelevat ensimmäiset aseensa ja alkavat valmistella ensimmäisiä tehtäviään.
Kun pahamaineinen supervorojen superryhmä Konnakuusikko erottaa johtajansa – joka on legendaarinen taistelulajimestari Willi Koukku – Gru, heidän innokkain ihailijansa, pyrkii ryhmän tuoreimmaksi jäseneksi. Konnakuusikko ei ole vaikuttunut pienenpuoleisesta konnakokelaasta, mutta sitten Gru päihittää heidät oveluudessa (ja suututtaa heidät), ja yhtäkkiä hän huomaa olevansa pahuuden perikuvien verivihollinen. Kun Gru on pakosalla, Kätyrit turvautuvat kungfu-taitoihin voidakseen pelastaa hänet. Näin Gru huomaa, että pahiksetkin kaipaavat joskus ystävien apua.
Kätyrit: Grun tarina sisältää enemmän päätähuimaavaa toimintaa kuin yksikään toinen Illumination-elokuva, ja elokuvasarjan huisi huumori jyllää jälleen. Nyt hillittömien hahmojen joukko karttuu uusilla tulokkailla. Konnakuusikon viileän itsevarma johtaja on Disco Donna, jonka vyöketju muuttuu vaaralliseksi diskopalloaseeksi. Nihilistisellä Saksi-Jeanilla on kättä pidempänä (kirjaimellisesti) jättimäinen mekaaninen hummerinsaksi. Nunnachakulla on vaaralliset nunchakut nunnankaapunsa kätköissä. Ruotsalainen rullaluistelumestari Svedunaattori hoitelee viholliset luistinpiikkiensä ja kierrepotkujensa avulla. Mahtikouralla jättimäiset rautakädet, jotka ovat vaaraksi muille ja taakaksi hänelle itselleen.
Elokuvassa ovat mukana myös nuori tohtori Nefario, lupaava hullu tiedemies, mestari Chow, akuhoitaja ja suuri kungfu-mestari sekä Grun sietämättömän itsekeskeinen äiti.
Elokuvan näytösajat
- Pe 1.7. klo 16.30
- Su 3.7. klo 13.00
- Ti 5.7. klo 17.00
- To 7.7. klo 17.00
- La 9.7. klo 13.00
- Ma 11.7. klo 17.00
- Ke 13.7. klo 17.00
- Ti 19.7. klo 17.00
- To 21.7. klo 17.00
- Pe 22.7. klo 17.00
- La 23.7. klo 15.00
- Ti 26.7. klo 17.00
- La 30.7. klo 15.00
- Ma 1.8. klo 17.00
- La 6.8. klo 13.00
- Su 7.8. klo 15.00
- Ma 8.8. klo 17.00
- Su 14.8. klo 13.00
- To 18.8. klo 17.00
- Ti 18.10. klo 13.00
- To 20.10. klo 17.00
Animaatiostudio Illuminationin musiikintäyteinen Sing 2 on talven upein viihde-elämys! Lannistumaton showmies, koala Buster Moon ja hänen tähtikaartiinsa valmistautuvat elämänsä huikeimpaan spektaakkeliin viihdemaailman kimaltelevassa pääkaupungissa. On vain yksi ongelma: heidän pitää suostutella erakoitunut supertähti mukaan show’hun.
Elokuvan suomenkielisen dubbauksen rooleissa kuullaan hengästyttävä määrä nimekkäitä kotimaisia viihteen ammatilaisia herkullisissa rooleissa. Alkuperäisversiossa leijona Clay Callowaylle äänensä lainaa U2:n nokkamies Bono – suomenkielisessä dubbauksessa roolissa kuullaan itse Pate Mustajärvi. Elokuvassa kuullaan myös rocklegenda Michael Monroe ensimmäisessä dubbausroolissaan jakki Dariuksena, esiintymislavojen konkarina, joka tuntee arvonsa. Kaartiin kuuluvat myös mm. Masked Singer -voittaja Anna-Maija Tuokko, Vappu Pimiä, Dennis Nylund, Sami Uotila, Armi Toivanen, Jaakko Saariluoma, Sami Hedberg ja tubettaja Jenny ”Jennysvoices” Pitkänen.
Elokuvassa Buster ja hänen esiintyjänsä – hermoileva possu Rosita, rokkaripiikkisika Ash, rikollisen elämän hylännyt gorilla Johnny, ujo norsu Meena ja tietenkin sikamakee diivailija Gunnar – ovat tehneet omasta teatteristaan paikallisen yleisön suosikin. Mutta Busterin tavoitteet ovat korkeammalla. Hän haluaa yhä suuremmille lavoille hohdokkaaseen Redshore Cityyn. Mutta ensin Busterin ja kumppaneiden täytyy päästä vaikka väkisin maailmankuulun Crystal Entertainmentin päämajaan ja sitä johtavan armottoman musiikkimoguli Jimmy Crystalin puheille.
Yrittäessään epätoivoisesti herättää Jimmy Crystalin mielenkiinnon Gunnar vetää hatusta pähkähullun idean, johon Buster lähtee mukaan. Buster lupaa, että uuden show’n päätähtenä on legendaarinen rokkileijona Clay Calloway. Valitettavasti Buster ei ole koskaan tavannut Clayta, joka eristäytyi ulkomaailmasta yli kymmenen vuotta sitten vaimonsa kuoleman jälkeen.
Ryhmä alkaa suunnitella kaikkien aikojen showta. Paineiden kasvaessa ja Jimmy Crystalin uhkailujen muuttuessa yhä painostavammiksi Buster päättää etsiä käsiinsä Clayn ja suostutella hänet palaamaan esiintymislavoille. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta, mutta musiikin parantavaa voimaa ei pidä koskaan aliarvioida.
Elokuvan näytösajat
- Ke 22.12. klo 14.00
- To 23.12. klo 16.00
- La 25.12. klo 13.00
- Ma 27.12. klo 14.00
- Ke 29.12. klo 14.00
- Su 2.1. klo 12.00
- To 6.1. klo 14.00
- La 8.1. klo 12.00
- To 13.1. klo 17.00
- Pe 14.1. klo 17.00
- Su 16.1. klo 13.00
- Ke 19.1. klo 17.00
- Pe 4.3. klo 16.30
- Ma 7.3. klo 14.00
- To 10.3. klo 14.00
Kauan sitten Kumandra-nimisessä fantasiamaassa, ihmiset ja lohikäärmeet elivät rinnakkain harmoniassa. Mutta kun paha voima uhkasi maata, lohikäärmeet uhrasivat itsensä pelastaakseen ihmiskunnan. Nyt, 500 vuotta myöhemmin, sama pahuus on tullut takaisin. Yksinäisen soturin Rayan tulee etsiä myyttinen viimeinen lohikäärme, joka pystyy yhdistämään hajonneen maan ja jakautuneen kansan. Matkallaan hän oppii että maailman pelastamiseen tarvitaan muutakin kuin lohikäärme, nimittäin luottamusta ja yhteistyötä.
Elokuvan näytösajat
- Pe 5.3. klo 17.00
- Su 7.3. klo 13.00
- Ti 9.3. klo 17.00
- To 11.3. klo 17.00
- La 13.3. klo 13.00
- Su 14.3. klo 15.00
- Ma 15.3. klo 17.00
- Ke 17.3. klo 17.00
- La 20.3. klo 13.00
- Su 21.3. klo 13.00
- Ma 22.3. klo 17.00
- Ti 23.3. klo 18.00
- To 25.3. klo 17.00
- La 27.3. klo 13.00
- Su 28.3. klo 13.00
- Ti 30.3. klo 17.00
- Ke 31.3. klo 18.00
- Pe 2.4. klo 14.00
- La 3.4. klo 13.00
- Su 4.4. klo 13.00
- Ma 5.4. klo 14.00
- La 10.4. klo 13.00
- Su 11.4. klo 13.00
- La 17.4. klo 13.00
- Su 18.4. klo 13.00
- La 24.4. klo 13.00
- Su 25.4. klo 13.00
- La 1.5. klo 14.00
- Su 2.5. klo 13.00
- La 8.5. klo 13.00
- Su 9.5. klo 13.00
- To 13.5. klo 14.00
Supervakooja Lance Sterling (Will Smith) ja tiedemies Walter Beckett (Tom Holland) ovat lähes täydellisiä vastakohtia toisilleen. Lance on tyylitelty, sulavakäytöksinen ja hienostunut. Walter on… jotain täysin muuta. Walterilta puuttuu sosiaaliset taidot, mutta hän korvaa sen älykkäillä ja kekseliäillä asioilla. Hän luo mahtavia vempaimia, joita Lance käyttää eeppisissä tehtävissään.
Yllättäen tapahtuu jotain täysin odottamatonta, jolloin Walter ja Lance joutuvat yhtäkkiä luottamaan toisiinsa aivan uudella tavalla. Tämän oudon parivaljakon on opittava toimimaan tiiminä, koska muuten koko maailma on vaarassa. VAKOOJAT VALEPUVUISSA on animoitu komedia, joka sijoittuu kansainvälisen vakoilun korkea-oktaaniseen maailmaan!
Elokuvan näytösajat
- Pe 31.1. klo 17.00
- Su 2.2. klo 13.00
- Ti 4.2. klo 17.00
- To 6.2. klo 17.00
- Su 9.2. klo 12.00
- To 13.2. klo 16.45