Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 2 h 20 min, Traileri
Liput: 13 €
Ensi-ilta: 17.5.2023
Loppusuora alkaa.
Fast & Furious X, Fast & Furious -saagan kymmenes elokuva, on yhden kaikkien aikojen suosituimman elokuvasarjan kiihdytys juuri ennen maaliviivaa. Jo kolmelle vuosikymmenelle ulottuva sarja on edelleen voimissaan ja tutut päänäyttelijät yhä mukana.
Useiden haastavien tehtävien jälkeen, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, Dom Toretto (Vin Diesel) ja hänen perheensä ovat raivanneet kaikki viholliset tieltään. Nyt heitä vastassa on kuitenkin kuolettavin vastustaja koskaan: menneisyyden varjoista nouseva uhka, joka verikostoa vannoen on päättänyt tuhota kaiken – ja kaikki – joita Dom rakastaa, lopullisesti.
Elokuvassa Fast & Furious 5 Dom ja hänen joukkonsa päihittivät brasilialaisen huumepomo Hernan Reyesin ja hajottivat tämän imperiumin sillalla Rio De Janeirossa. He eivät kuitenkaan tienneet, että Reyesin poika Dante (Aquaman-elokuvan Jason Momoa), näki kaiken, ja on kahdentoista vuoden ajan kehitellyt suunnitelmaa, jolla saisi Domin maksamaan teoistaan.
Danten juoni hajaannuttaa Domin perheen Los Angelesista Rooman katakombeihin, Brasiliasta Lontooseen ja Portugalista Etelämantereelle. Uusia liittoumia syntyy ja vanhoja vihollisia putkahtaa esiin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Dom saa tietää, että hänen 8-vuotias poikansa (Leo Abelo Perry, Black-ish) on Danten koston lopullinen kohde.
Yksi Marvelin vastustamattomammista ja ristiriitaisimmista hahmoista nähdään valkokankaalla, kun Oscar®-voittaja Jared Leto muuntautuu arvoitukselliseksi antisankariksi, Michael Morbiukseksi. Harvinaiseen verisairauteen vakavasti sairastunut tohtori Morbius haluaa pelastaa muut samalta kohtalolta ja ottaa epätoivoisen riskin. Aluksi uhkapeli vaikuttaa kannattaneen, kunnes selviää, että parannuskeino on mahdollisesti ollut pahempi kuin itse sairaus.
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 2 h 22 min, Traileri
Liput: 12 €
Ensi-ilta: 30.6.2021
Voit ajaa kuinka kovaa tahansa, mutta kukaan ei voi paeta menneisyyttään.
Kesän 2020 elokuvateattereissa avaa Fast & Furious 9, yhdeksäs osa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan jatkuneesta elokuvasarjasta.
Dom Toretto (Vin Diesel) on vetäytynyt viettämään rauhallista kotielämää Lettyn ja poikansa Brianin kanssa. He kuitenkin tietävät, että vaikka taivaanranta näyttää seesteiseltä, sen takana heitä uhkaa aina vaara. Tällä kertaa Domin on kohdattava omat menneisyyden syntinsä pelastaakseen rakkaimpansa. Tuttu jengi palaa jälleen yhteen pysäyttääkseen koko maailma kohtaloa uhkaavan juonen, jonka takana on nerokkain salamurhaaja ja taitavin kuski, jonka he ovat koskaan kohdanneet – mies, joka sattuu olemaan myös Domin hylkiö-veli Jakob (John Cena).
Fast & Furious 9:n ohjaajaksi palaa Justin Lin, joka ohjasi sarjan osat 3-6 aikana, jolloin elokuvista tuli maailmanluokan menestys. Renkaat ulvovat jälleen maapallon ympäri –Lontoosta Tokioon, Keski-Amerikasta Edinburghiin ja salaisesta bunkkerista Azerbaidžanissa Tbilisin viliseville kaduille. Matkan varrella tavataan niin vanhoja ystäviä kuin vihollisiakin, kirjoitetaan historiaa uusiksi ja laitetaan perheen todellinen merkitys ennennäkemättömälle koetukselle.
Transformers: Viimeinen ritari horjuttaa Transformers-elokuvasarjan perustuksia ja määrittelee sankaruuden uudelleen. Ihmiset ja Transformerit ovat sodassa keskenään eikä Optimus Primea enää ole. Avain tulevaisuuden pelastamiseen on hautautuneena menneisyyden salaisuuksiin, Transformerien kätkettyyn historiaan. Maailman pelastamiseksi tarvitaan yllättävä liitto: Cade Yeager (Mark Wahlberg), Bumblebee, englantilainen lordi (Anthony Hopkins) ja Oxford-professori (Laura Haddock).
Fast & Furious 8 on toimintaelokuvien kuningasliigaan nousseen elokuvasarjan uusin osa, joka ei säästele kierroksissa.
Maassa tuntuu vallitsevan rauha, kun vauhdikas tiimi viettää viimein tavallista arkea: Dom ja Letty nauttivat kuherruskuukaudestaan ja Brian ja Mia ovat jättäneet entisen elämän taakseen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun salaperäinen nainen (Oscar-voittaja Charlize Theron) viettelee Domin rikollisuuden ja petoksen pyörteisiin alamaailmaan, josta ei näytä olevan pakokeinoa.
Uhkarohkean eliittijoukon on matkattava niin Kuuban rannoille, New Yorkin kaduille kuin Barentsinmeren hyisille lakeuksillekin estääkseen vaarallista anarkistia syöksemästä maailmaa kaaokseen ja pelastaakseen miehen, joka teki heistä perheen.
Vin Dieselin ohella rooleihinsa palaavat Dwayne ”The Rock” Johnson, Jason Statham, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris “Ludacris” Bridges, Nathalie Emmanuel, Elsa Pataky ja Kurt Russell. Theronin lisäksi näyttelijäkaartiin liittyvät Scott Eastwood ja Oscar-voittaja Helen Mirren. Elokuvan on ohjannut F. Gary Gray (Straight Outta Compton) ja tuottajiksi palaavat Neal H. Moritz, Michael Fottrell sekä Vin Diesel.
Hurjapäiset seikkailut ympäri maailmaa jatkuvat, kun tuttu tähtikaarti palaa Vin Dieselin, Paul Walkerin ja Dwayne Johnsonin johdolla elokuvassa Fast & Furious 7.
James Wan on ohjannut huippusuositun elokuvasarjan uuden osan, jossa nähdään jälleen myös suosikkinäyttelijät Michelle Rodriguez, Jordana Brewster, Tyrese Gibson, Chris “Ludacris” Bridges, Elsa Pataky ja Lucas Black. Heidän lisäkseen mukana on joukko leffasarjassa ennennäkemättömiä kansainvälisiä tähtiä, kuten Jason Statham, Djimon Hounsou, Tony Jaa, Ronda Rousey ja Kurt Russell. Neal H. Moritz, Vin Diesel ja Michael Fottrell palaavat tuottajiksi, ja käsikirjoituksesta vastaa Chris Morgan.