Illumination johdattaa meidät jälleen hulvattomaan animaatiomaailmaansa uudella elokuvallaan Kätyrit & Monsterit, joka tuo maailman suosituimpaan animaatio-franchiseen kokonaan uusia hahmoja.
Hillitön, riehakas ja täysin tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo, miten Kätyrit valloittavat Hollywoodin ja nousevat elokuvatähdiksi, menettävät kaiken, tulevat päästäneeksi hirviöitä maailmaan ja lopulta yhdistävät voimansa pelastaakseen planeetan itse aiheuttamaltaan kaaokselta.
puhuttu suomeksi
Elokuvan näytösajat
Aloittaa 1.7.
Lelut tekevät paluun Disneyn ja Pixarin elokuvassa Toy Story 5, ja tällä kertaa ne joutuvat törmäyskurssille tekniikan kanssa. Uuden uhan edessä Buzz, Woody, Jessie ja muu jengi joutuvat paiskimaan hommia monin verroin lelujen ja laitteiden käydessä kamppailua lasten leikkiajasta. Elokuvan on ohjannut Andrew Stanton apulaisohjaajanaan Kenna Harris ja tuottanut Lindsey Collins, ja se saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kesällä 2026.
puhuttu suomeksi
Elokuvan näytösajat
- Pe 26.6. klo 17.00
- La 27.6. klo 14.00
- Ma 29.6. klo 17.00
Animaatioelokuva Pieni Amélie on lämmin ja sydämeenkäyvä kertomus pienestä belgialaisesta tytöstä, jonka silmin koetaan elämä Japanissa. Elokuva vie katsojan mukaan Amélien maailmaan, jossa elämän pienet ihmeet, arjen hetket ja uudet kokemukset avautuvat lapsen uteliain silmin. Amélien kolmivuotissyntymäpäivästä tulee käännekohta, joka muovaa hänen käsitystään maailmasta.
suomeksi puhuttu
Elokuvan näytösajat
- Pe 8.5. klo 17.00
- Su 10.5. klo 12.00
- Ti 12.5. klo 17.00
- To 14.5. klo 12.00
- La 16.5. klo 13.00
- Ke 20.5. klo 17.00
Oscar®-ehdokas ja visionäärinen ohjaaja Mamoru Hosoda (MIRAI) tuo valkokankaalle voimakkaan, aikaa taivuttavan animaatioseikkailun.
SCARLET kertoo miekkailutaitoisesta prinsessasta, joka on kotoisin sodan runtelemasta keskiaikaisesta kuningaskunnasta. Hän lähtee kostamaan isänsä kuolemaa – mutta epäonnistuu ja herää salaperäisessä tuonpuoleisessa. Siellä hän kohtaa idealistisen nuoren miehen nykyajastamme, jonka myötätunto haastaa hänen kostonnälkänsä. Kun Scarlet kohtaa vielä kerran isänsä tappajan, hänen on tehtävä valinta: takertua vihaan vai löytää elämä koston tuolta puolen.
Elokuvan näytösajat
- Pe 17.4. klo 16.30
- La 18.4. klo 13.00
- Ma 20.4. klo 19.00
- Ke 22.4. klo 16.30
- Su 26.4. klo 17.15
- Ma 27.4. klo 19.15
Kun Haukka-pesukarhu ja joukko toisilleen tuntemattomia eläimiä päätyy loukkuun hurjaa vauhtia kiitävään junaan, tarvitaan kekseliäisyyttä, ryhmähenkeä ja ripaus rohkeutta junan pysäyttämiseksi. Samaan aikaan ilkeä mäyrä Hans hautoo kostosuunnitelmaa. Vaikka junan törmäys näyttää väistämättömältä, ovela ja kekseliäs pesukarhu Haukka pistää kaikki temppunsa peliin pelastaakseen kanssamatkustajat – ja pysäyttääkseen Hansin juonet.
Elokuvan näytösajat
- Pe 24.4. klo 17.00
- Su 26.4. klo 13.00
- Ti 28.4. klo 17.00
- To 30.4. klo 17.00
- Pe 1.5. klo 11.00
- La 2.5. klo 12.00
- To 7.5. klo 17.00
Bamse, Pomppi ja Kilpinen seikkailevat jälleen! Ystävykset lähtevät kohti suurta meriseikkailua ja sukeltavat keskelle merimysteeriä – pian alkaa koko perheen seikkailu, täynnä ystävyyttä, yllätyksiä ja huikeita hetkiä.
puhuttu suomeksi
Elokuvan näytösajat
- Pe 22.5. klo 17.30
- La 23.5. klo 15.00
- Ti 26.2. klo 17.30
- To 28.5. klo 17.00
- Su 31.5. klo 14.00
- Ke 3.6. klo 17.00
Animaatioelokuva The Super Mario Galaxy Movie perustuu Super Mario Bros. -pelisarjan maailmaan. Elokuva jatkaa vuonna 2023 ensi-iltansa saaneen ja yli 1,3 miljardia dollaria tuottaneen The Super Mario Bros. Movie -elokuvan tarinaa. Sekä vuoden 2023 elokuva että The Super Mario Galaxy Movie -elokuva ovat Illuminationin Chris Meledandrin ja Nintendon Shigeru Miyamoton yhteistuotantoja.
suomeksi puhuttu
Elokuvan näytösajat
- Pe 3.4. klo 12.00
- Su 5.4. klo 12.00
- Ti 7.4. klo 17.00
- To 9.4. klo 17.00
- La 11.4. klo 12.00
- Ke 15.4. klo 17.00
- Su 19.4. klo 13.00
- To 23.4. klo 17.00
- La 25.4. klo 13.00
- Ke 29.4. klo 16.30
- Pe 1.5. klo 9.00
- Su 3.5. klo 12.00
- Ti 5.5. klo 17.00
Uudessa Disneyn ja Pixarin animaatiokomediassa Operaatio Majava tutustutaan eläinrakkaaseen tyttöön nimeltä Mabel (Piper Curda), joka tarttuu uuden tekniikan suomaan tilaisuuteen hyppäyttää itsensä aivan aidonoloiseen robottimajavan hahmoon ja jutella suoraan eläinten kanssa. Mullistavan teknologian avulla Mabel saa selville eläinmaailman arvoituksia, joita ei olisi voinut kuvitellakaan. Elokuvan Operaatio Majava ääninä kuullaan Bobby Moynihan, joka on kuningas George, loputtoman optimistinen, lempeä ja leppoisa majava, joka toimii lammen johtajana ja nisäkkäiden kuninkaana. Jon Hamm taas on pormestari Jerry, Majavalan pormestarinvaaleissa uudelleenvalintaa tavoitteleva poliitikko. Jerryn moitteettomasti muotoillun kuontalon alla on yhtä sliipatulla julkikuvalla varustettu persoona, jolta palaa hermo, kun vastaan asettuu ainoa asia, joka ei ole hänen hallittavissaan: Mabel.
suomeksi puhuttu
Elokuvan näytösajat
- Pe 6.3. klo 14.45
- Su 8.3. klo 14.45
- Ti 10.3. klo 17.00
- To 12.3. klo 17.00
- La 14.3. klo 12.00
- Ke 18.3. klo 17.00
- La 21.3. klo 12.00
- Ma 23.3. klo 17.00
GOAT: Kaikkien aikojen paras on toimintakomedia, joka sijoittuu maailmaan, jossa kaikki hahmot ovat eläimiä. Elokuva on samalta studiolta kuin Spider-Man: Across the Spider-Verse.
Tarina seuraa Williä, pientä vuohta, jolla on suuret unelmat. Hän saa elämänsä tilaisuuden liittyä ammattilaisten joukkoon ja pelata karjupalloa – intensiivistä, sekajoukkuein pelattavaa, täyskosketuksellista lajia, jota hallitsevat maailman nopeimmat ja hurjimmat eläimet.
Willin uudet joukkuetoverit eivät aluksi ole innoissaan pienestä vuohesta kokoonpanossaan, mutta Will on päättänyt mullistaa lajin ja todistaa lopullisesti, että “pienetkin osaavat pelata!”
Elokuvan näytösajat
- Pe 20.2. klo 17.00
- Ti 24.2. klo 17.00
- Ke 25.2. klo 16.30
- To 26.2. klo 16.30
- Ma 2.3. klo 12.45
- Ke 4.3. klo 12.00
- La 7.3. klo 12.00
- Ma 9.3. klo 17.00
Tomi Tom on reipas oranssi kissa, joka pitää seikkailuista. Eräänä aamuna sen paras ystävä, harmaa kissa nimeltä Hiironen tulee pyytämään sen kanssaan ulos. Yöllä on tullut lunta, ja lumi tietää lumileikkejä! Leikittyään hetken pihalla ystävykset löytävät jotain jännittävää: puisen kelkan! Kissat päättävät lähteä kohti rantaa, missä on mäenlaskuun sopivia hiekkadyynejä. Matkalla kohdataan myös uusia ja vanhoja tuttavuuksia: ankkoja, lampaita, jäniksiä ja oravia. Mukaan pyrkii myös yllättävä kaveri: naapurin uusi koira. Koira on iso, äänekäs ja temmeltää villisti. Hiironen pelkää sitä. Lumipyry voi kuitenkin muuttaa kaiken. Koirasta paljastuu aivan uusia, yllättäviä puolia. Elokuva sopii hyvin esikouluikäisille, sillä nyt saa puhua, tanssia ja laulaa mukana!
Elokuvan näytösajat
- La 28.2. klo 12.30
- Su 1.3. klo 12.00
- Ti 3.3. klo 15.00
- To 5.3. klo 12.45