Tarinateatteri Storia: ”Ilo, Rohkeus ja rakkaus”
Jyväskyläläinen Tarinateatteri Storia on alansa huippuja Suomessa, ja vierailee osana 20-vuotis-juhlakiertuettaan Suonenjoella. Ryhmä tunnetaan oivaltavasta otteestaan teatterin, musiikin ja fyysisen ilmaisun yhdistämisessä. Tarinateatteri on vuorovaikutuksellista improvisaatioteatteria, joka perustuu yleisön kertomiin muistoihin, tunteisiin ja tarinoihin. Esityksen myötä päästään näkemään, miten mainiosti Suonenjoen elokuvateatteri Kino Rio soveltuu live-esitystilaksi ja miten tila voisi toimia jatkossa näyttämönä muillekin esiintyjille. […]
Karaokeparatiisi
Lajityyppi: dokumentti
Ohjaaja: Einari Paakkanen
Ikäraja: S, Elokuvan kesto: 1 h 15 min, Traileri
Liput: 13 €
Ensi-ilta: 12.8.2022
Suomalaiset eivät näytä tunteitaan – he laulavat karaokea Suomen kokenein karaoke-emäntä Evi haluaa halata asiakkaidensa tuskan pois. Hän käynnistää autonsa ja lähtee matkaan läpi pohjoisen maan kauniiden maisemien. Hän yhdistää rakkauden ja menetyksen tarinat, jotka löytyvät karaoken kliseen takaa. Toni, maailman ujoin kaveri, rohkaistuu lavalle kerta toisensa perään. Kari etsii rakkautta ja laulaa öisin autokorjaamossaan. […]
Elokuvan näytösajat
- Pe 12.8. klo 19.30
- Su 14.8. klo 15.00
- Ma 15.8. klo 19.00
- To 18.8. klo 19.00
- La 20.8. klo 18.30
- Ke 24.8. klo 18.30
- Su 28.8. klo 17.15
- Ti 30.8. klo 17.00
- Pe 2.9. klo 17.00
Bullet train
Lajityyppi: Jännitys, toiminta
Ohjaaja: David Leitch
Näyttelijät: Aaron Taylor-Johnson, Andrew Koji, Benito A Martínez Ocasio, Brad Pitt, Brian Tyree Henry, Hiroyuki Sanada, Joey King, Michael Shannon
Ikäraja: K - 16, Elokuvan kesto: 2 h 7 min, Traileri
Liput: 13 €
Ensi-ilta: 5.8.2022
Bullet Train -elokuvassa Brad Pitt esittää Ladybugia, epäonnekasta palkkamurhaajaa, joka on liian monen epäonnistuneen keikan jälkeen päättänyt hoitaa tämän tehtävän rauhallisesti. Kohtalolla on kuitenkin muita suunnitelmia, ja Ladybugin viimeisin tehtävä asettaa hänet törmäyskurssille ympäri maailman paikalle saapuneiden tappavien vihollisten kanssa, joilla kaikilla on mielessään samat, mutta vastakkaiset, tavoitteet. Deadpool 2 -elokuvan ohjaaja David Leitchille päätepysäkki […]
Elokuvan näytösajat
- Pe 5.8. klo 19.00
- Su 7.8. klo 17.00
- Ti 9.8. klo 19.00
- To 11.8. klo 19.00
- La 13.8. klo 17.00
- Ke 17.8. klo 19.00
DC Superlemmikkien liiga
Lajityyppi: animaatio, koko perheen, seikkailu, toiminta
Ohjaaja: Jared Stern, Sam Levine
Näyttelijät: Anna-Maija Tuokko, Antti Lang, Carl-Kristian Rundman, Hanna Pakarinen, Hannes Suominen, Heljä Heikkinen, Ida Purmonen, Iikka Forss, Jenni Poikelus, Jon-Jon Geitel, Joonas Pesonen, Joonas Saartamo, Katja Aakkula, Lari Halme, Leo Abu Ikhilor, Markus Bäckman, Petri Hanttu, Petteri Summanen, Ria Kataja, Veronica Verho
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 1 h 46 min, Traileri
Liput: 11 €
Ensi-ilta: 29.7.2022
DC Superlemmikkien liiga -elokuvassa Superkoira Krypto ja Superman ovat erottamattomat parhaat ystävykset, jotka jakavat samat supervoimat taistellessaan rinta rinnan rikoksia vastaan Metropoliksessa. Kun Superman ja loput Justice Leaguesta kidnapataan, Krypton tulee vakuuttaa sekalainen joukko koiratarhan asukkaita – Ace-koira, möhömahainen minipossu PB, Merton-kilpikonna ja Chip-orava – hallitsemaan omia vastalöydettyjä voimiaan ja auttamaan häntä pelastusoperaatiossa.
Elokuvan näytösajat
- Pe 29.7. klo 17.00
- Su 31.7. klo 15.15
- Ti 2.8. klo 17.00
- To 4.8. klo 17.00
- La 6.8. klo 15.00
- Ke 10.8. klo 17.00
- Pe 12.8. klo 17.00
- Ti 16.8. klo 17.00
- La 20.8. klo 16.00
- Ma 22.8. klo 17.00
- To 1.9. klo 17.00
- Su 4.9. klo 13.00
- Ma 17.10. klo 12.15
- Ke 19.10. klo 15.00
- Pe 21.10. klo 13.00
Tulisielu
Lajityyppi: animaatio, Komedia, seikkailu
Ohjaaja: Laurent Zeitoun
Näyttelijät: Amy Burgess, Ida Purmonen, Jarmo Koski, Jenny Pitkänen, Jukka Nylund, Maria Kuusiluoma, Miro Lopperi, Ona Bergroth, Petri Hanttu, Pinja Hanski, Sami Harmaala, Taisto Oksanen, Tijan Foon
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 1 h 33 min, Traileri
Liput: 11 €
Ensi-ilta: 15.7.2022
Jonnalla on ollut lapsuudestaan lähtien vain yksi unelma: ryhtyä palomieheksi isänsä jalanjäljissä. Valitettavasti New Yorkissa vuonna 1932 naisten ei ole mahdollista toimia palomiehinä. Kun kaupungin palomiehet katoavat yksitellen salaperäisissä tulipaloissa, jotka tuhoavat Broadwayn teattereita, Jonna näkee tilaisuutensa tulleen. Hän naamioituu Joeksi, kömpelöksi nuoreksi mieheksi, ja liittyy osaksi palomiesten sekalaista joukkoa, jotka ovat vastuussa tuhopolttajan pysäyttämisestä. […]
Elokuvan näytösajat
- Su 24.7. klo 13.00
- Ma 25.7. klo 17.00
- Ke 27.7. klo 17.00
- To 28.7. klo 17.00
- Su 31.7. klo 13.00
- Ke 3.8. klo 17.00
Sydämen asia(t)
Lajityyppi: draama
Ohjaaja: Emmanuel Mouret
Näyttelijät: Camelia Jordana, Emilie Dequenne, Niels Schneider, Vincent Macaigne
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 2 h 2 min, Traileri
Liput: 13 €
Ensi-ilta: 8.7.2022
Kun raskaana olevan Daphnen poikaystävä joutuu yllättäen lähtemään kesänvietosta työkeikalle, jää Daphne yksin pitämään seuraa poikaystävän serkulle Maximelle neljän päivän ajaksi. Mitä enemmän he keskustelevat ja jakavat ajatuksiaan sitä enemmän he lähenevät toisiaan. Pian he ovat kaikki kietoutuneita kolmiodraamaan, missä kukaan ei ole toistaan parempi.
Elokuvan näytösajat
- Pe 8.7. klo 17.00
- La 9.7. klo 15.00
- Ti 12.7. klo 17.00
- To 14.7. klo 19.45
- Ma 18.7. klo 17.00
- Ke 20.7. klo 19.45
Kätyrit: Grun tarina
Lajityyppi: animaatio
Ohjaaja: Brad Ableson, Kyle Balda
Näyttelijät: Hanna Pakarinen, Jaana Saarinen, Jenny Pitkänen, Jukka Voutilainen, Jussi Lampi, Katja Aakkula, Leena Uotila, Paavo Kerosuo, Pete Parkkonen, Petri Hanttu, Rauno Ahonen, Sasu Moilanen, Ville Haapasalo
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 1 h 28 min, Traileri
Liput: 11 €
Ensi-ilta: 29.6.2022
Tänä kesänä maailmanhistorian menestynein animaatioelokuvasarja jatkuu tarinalla siitä, miten maailman mahtavin superroisto tapasi apulaisensa kätyrit, loi elokuvamaailman ilkimysmäisimmän joukkion ja otti yhteen hurjista hurjimman rikollismahdin kanssa elokuvassa Kätyrit: Grun tarina. Kauan ennen kuin hänestä tulee pahuuden mestari, Gru on 1970-luvun esikaupunkialueella asuva 12-vuotias poika, joka juonii maailmanvalloitusta kellarissaan, tosin huonolla menestyksellä. Kun Gru törmää Kätyreihin, […]
Elokuvan näytösajat
- Ke 29.6. klo 17.00
- Pe 1.7. klo 16.30
- Su 3.7. klo 13.00
- Ti 5.7. klo 17.00
- To 7.7. klo 17.00
- La 9.7. klo 13.00
- Ma 11.7. klo 17.00
- Ke 13.7. klo 17.00
- Ti 19.7. klo 17.00
- To 21.7. klo 17.00
- Pe 22.7. klo 17.00
- La 23.7. klo 15.00
- Ti 26.7. klo 17.00
- La 30.7. klo 15.00
- Ma 1.8. klo 17.00
- La 6.8. klo 13.00
- Su 7.8. klo 15.00
- Ma 8.8. klo 17.00
- Su 14.8. klo 13.00
- To 18.8. klo 17.00
- Ke 24.8. klo 16.30
- Su 28.8. klo 13.00
- La 3.9. klo 13.00
- Ti 18.10. klo 13.00
- To 20.10. klo 17.00
- Pe 21.10. klo 15.15
- La 29.10. klo 10.00
Thor: Love and Thunder
Lajityyppi: seikkailu, toiminta
Ohjaaja: Taika Waititi
Näyttelijät: Chris Hemsworth, Christian Bale, Natalie Portman, Taika Waititi, Tessa Thompson
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 1 h 59 min, Traileri
Liput: 13 €
Ensi-ilta: 6.7.2022
Marvel Studiosin “Thor: Love and Thunder” lähettää ukkosenjumalan (Chris Hemsworth) aivan uudenlaiselle matkalle – etsimään sisäistä rauhaa. Mutta Thorin eläkepäivät katkeavat tylysti, kun kuvaan astuu galaktinen tappaja nimeltä Gorr the God Butcher (Christian Bale), joka haluaa teurastaa kaikki jumalat. Thor käy taistoon värväämällä avukseen Valkyrien (Tessa Thompson), Korgin (Taika Waititi) ja ex-tyttöystävänsä Jane Fosterin (Natalie […]
Elokuvan näytösajat
- Ke 6.7. klo 19.30
- To 7.7. klo 19.00
- La 9.7. klo 17.30
- Ma 11.7. klo 19.00
- Ke 13.7. klo 19.00
- Ti 19.7. klo 19.00
- To 21.7. klo 19.00
- Pe 22.7. klo 19.00
- Su 24.7. klo 18.00
- Ke 27.7. klo 19.15
- La 30.7. klo 17.00
- Ma 1.8. klo 19.00
- To 4.8. klo 19.30
Elvis
Ohjaaja: Baz Luhrmann
Näyttelijät: Austin Butler
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 2 h 40 min, Traileri
Liput: 13 €
Ensi-ilta: 29.6.2022
Warner Bros. Pictures tuo valkokankaille visionäärisen Oscar-ehdokkaan ja elokuvantekijän Baz Luhrmannin draamaelokuvan “Elvis”, jonka pääosissa nähdään Austin Butler sekä Oscar-palkittu Tom Hanks. Elokuva seuraa Elvis Presleyn (Butler) elämää ja musiikkia hänen ja arvoituksellisen managerinsa eversti Tom Parkerin (Hanks) välisen erikoisen suhteen kautta. Tarina paneutuu Presleyn ja Parkerin yli 20-vuotiseen monimutkaiseen dynamiikkaan Presleyn noususta kuuluisuuteen ja […]
Elokuvan näytösajat
- Ke 29.6. klo 19.00
- To 30.6. klo 19.30
- Pe 1.7. klo 18.30
- Su 3.7. klo 15.00
- Ti 5.7. klo 19.00
- Ti 12.7. klo 19.30
- Su 24.7. klo 15.15
- Ma 25.7. klo 19.15
- Ti 2.8. klo 19.30
Men
Lajityyppi: kauhu
Ohjaaja: Alex Garland
Näyttelijät: Jessie Buckley, Paapa Essiedu, Rory Kinnear
Ikäraja: K - 16, Elokuvan kesto: 1 h 40 min, Traileri
Liput: 13 €
Ensi-ilta: 10.6.2022
Toipuakseen traagisesta tapahtumasta, Harper (Jessie Buckley) vuokraa talon syrjäiseltä Englannin maaseudulta. Pikkukylän idyllinen tunnelma särkyy nopeasti, kun Harper huomaa jonkun vainoavan häntä. Se mikä alkaa kytevänä kauhuna kasvaa täysimittaiseksi painajaiseksi, johon sekoittuvat Harperin synkimmät muistot ja syvimmät pelot. Ex Machina ja Annihilation -elokuvistaan tunnetun ohjaaja Alex Garlandin uudessa kauhuelokuvassa pahuus paljastaa monet kasvonsa, joita et […]
Elokuvan näytösajat
- Pe 1.7. klo 21.45
- La 2.7. klo 21.15
- Su 3.7. klo 21.15









