Tomi Tom on reipas oranssi kissa, joka pitää seikkailuista. Eräänä aamuna sen paras ystävä, harmaa kissa nimeltä Hiironen tulee pyytämään sen kanssaan ulos. Yöllä on tullut lunta, ja lumi tietää lumileikkejä! Leikittyään hetken pihalla ystävykset löytävät jotain jännittävää: puisen kelkan! Kissat päättävät lähteä kohti rantaa, missä on mäenlaskuun sopivia hiekkadyynejä. Matkalla kohdataan myös uusia ja vanhoja tuttavuuksia: ankkoja, lampaita, jäniksiä ja oravia. Mukaan pyrkii myös yllättävä kaveri: naapurin uusi koira. Koira on iso, äänekäs ja temmeltää villisti. Hiironen pelkää sitä. Lumipyry voi kuitenkin muuttaa kaiken. Koirasta paljastuu aivan uusia, yllättäviä puolia. Elokuva sopii hyvin esikouluikäisille, sillä nyt saa puhua, tanssia ja laulaa mukana!
Elokuvan näytösajat
- La 28.2. klo 12.30
- Su 1.3. klo 12.00
- Ti 3.3. klo 15.00
- To 5.3. klo 12.45
Alisa on juuri muuttanut Ruusumäen kaupunkiin ja hänellä on vaikeuksia löytää paikkansa. Mutta eräänä päivänä hän löytää käsikirjan, joka opettaa supervoimia. Hänestä tulee supersankari Punanaamio ja hän estää harvinaisen kolikon varkauden. Kun kaupungin gangsterikuningas Wolfram kuitenkin kidnappaa pormestarin päästäkseen käsiksi kolikkoon, kaikki kärjistyy – pystyykö Alisa tekemään yhteistyötä kiusaajiensa kanssa ja voittamaan Wolframin ennen kuin tämä varastaa 700 vuotta vanhan aarteen, jonka on määrä pelastaa kaupunki tuholta?
Elokuvan näytösajat
- Pe 30.1. klo 17.00
- Su 1.2. klo 12.00
- Ti 3.2. klo 17.00
- To 5.2. klo 17.00
Kun Tommin appiukko Johan määrätään sairaskohtauksen jälkeen pakkolepoon, perhe päättää lähteä lepolomalle Espanjan auringon alle. Johanilla on yksi ehto: hän haluaa autonsa mukaan. Tommi lupautuu ajamaan Johanin auton Espanjaan – yhdessä Juhiksen kanssa. Asiat eivät kuitenkaan mene aivan suunnitellusti, ja kun Johanin auto varastetaan, Tommi ja Juhis päättävät selvittää tilanteen omin avuin ja pian sankarimme syöksyvät taas kiihtyvällä vauhdilla katastrofista toiseen.
Elokuvan näytösajat
- La 7.2. klo 14.30
- Ma 9.2. klo 19.00
- Ke 11.2. klo 17.00
- Su 15.2. klo 14.00
- Ti 17.2. klo 13.00
- La 21.2. klo 15.00
- Ma 23.2. klo 19.00
- Ti 3.3. klo 16.45
- To 5.3. klo 19.30
- La 7.3. klo 14.15
- Ke 11.3. klo 17.00
- Su 15.3. klo 14.00
- To 19.3. klo 19.00
- La 4.4. klo 14.00
- Ma 5.4. klo 18.45
Raynor Winnin menestysromaaniin perustuva The Salt Path – Yhteinen matka on koskettava ja voimaannuttava tositarina pariskunnasta, joka lähtee vuoden mittaiselle vaellukselle Englannin rannikolle. Elokuvan pääosissa nähdään Gillian Anderson ja Jason Isaacs.
Elokuva kertoo avioparista, Raynor ja Moth Winnistä, jotka menettävät kotinsa ja saavat pian myös tietää, että miehellä on parantumaton sairaus. Tultuaan häädetyiksi kodistaan he tekevät epätoivoisen päätöksen vuoden mittaisesta vaelluksesta pitkin Englannin rannikkoa, toivoen löytävänsä luonnosta lohtua ja uuden suunnan elämälleen. Matka on yhtä aikaa innostava, haastava ja vapauttava. Luonnon keskellä he löytävät voimaa selviytyä elämän vastoinkäymisistä ja mahdollisuuden rakentaa elämänsä uudelleen.
Elokuvan näytösajat
- Pe 9.1. klo 19.15
- Su 11.1. klo 14.00
- Ti 13.1. klo 13.00
- To 15.1. klo 19.00
Dramaattinen tarina kertoo kuinka syntyi yksi musiikkihistorian kuuluisimmista teoksista, Maurice Ravelin Boléro.
Ohjaaja Anne Fontaine (Coco ennen Chanelia, Viattomat) kuvaa musiikillisessa elämäkerrassa Ravelin intohimoista elämää. Keskipisteessä ovat Boléron työstön aikana tapahtuneet vastoinkäymiset ja komplikaatiot. Säveltäjän maailmankuulu balettimusiikki kirjoitettiin Ida Rubinsteinille, joka oli tanssija, tuottaja ja ohjaaja Ranskan belle époquen aikaan.
Ravelin syntymän 150-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2025. Elokuva perustuu Marcel Marnat’n vuoden 1986 tutkielmaan Maurice Ravel.
Elokuvan näytösajat
- Pe 23.11. klo 19.00
- Su 25.1. klo 16.00
- Ke 28.1. klo 17.00
- To 29.1. klo 19.00
Millie saa mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä kotiapulaisena varakkaan ja arvostetun pariskunnan palveluksessa. Uusi työ ylellisessä kartanossa tuntuu unelmalta, mutta täydellisen kuoren alla piilee synkkiä salaisuuksia. Perheen äiti Nina alkaa käyttäytyä oudosti Millietä kohtaan. Helpointa olisi lähteä talosta, mutta perheen isä Andrew tukee Millietä kestämään äidin käytöstä. Talon ilmapiiri alkaa kuitenkin käydä painostavaksi… vai kuvitteleeko Millie vain kaiken?
Elokuvan näytösajat
- Pe 16.1. klo 16.30
- Su 18.1. klo 19.00
- Ti 20.1. klo 13.00
- To 22.1. klo 19.30
- La 24.1. klo 14.30
- Ke 28.1. klo 19.30
Terapia-elokuvassa kolme pariskuntaa suuntaavat parisuhdeleirille, jossa mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Leirillä he päätyvät törmäyskurssille itsensä ja parisuhteidensa kanssa. Samaan aikaan terapeutit kamppailevat oman avioliittonsa ja murenevien unelmiensa keskellä. Draamakomedian on ohjannut ja käsikirjoittanut Paavo Westerberg. Elokuvassa näyttelevät maamme kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvat Pihla Viitala, Tommi Korpela, Alma Pöysti, Matleena Kuusniemi, Antti Luusuaniemi, Jarkko Niemi, Mikko Kauppila ja Jakob Öhrman.
Elokuvan näytösajat
- La 27.12. klo 18.15
- Su 28.12. klo 18.15
- Ke 31.12. klo 16.15
- La 3.1. klo 14.15
- Ti 6.1. klo 16.30
- Su 11.1. klo 16.30
- Ma 12.1. klo 19.15
- La 17.1. klo 14.15
- To 22.1. klo 17.00
Orava on absurdi tarina Pasista, yksinäisestä mutta hyväsydämisestä keinotekoisten eläinten suunnittelijasta, joka elää maailmassa, missä luonto on vain muisto ja ihmisen hyvinvointi on järjestetty jopa liiankin huolellisesti. Eräänä päivänä Pasi (Miro Lopperi) löytää sattumalta maailman viimeisen elävän oravan, ja kohtaa samalla Emilian (Mimosa Willamo), hyvinvoinnin sääntökirjaa valvovan viranomaisen. Pasi päättää uhmata yhteiskunnan sääntöjä ja auttaa oravaa, mutta tapahtuu jotain odottamatonta – orava masentuu ja Pasi rakastuu.
Elokuvan näytösajat
- Pe 24.4. klo 19.00
- Su 26.4. klo 15.00
- Ti 28.4. klo 19.00
- To 30.4. klo 19.00
- La 2.5. klo 14.00
- Ma 4.5. klo 18.30
Yorkshiren nummille sijoittuva intohimoinen ja myrskyisä rakkaustarina sukeltaa Heathcliffin ja Catherine Earnshaw’n intensiiviseen ja tuhoisaan suhteeseen.
Elokuvan näytösajat
- Pe 13.2. klo 18.30
- La 14.2. klo 17.30
- Ma 16.2. klo 19.15
- Ke 18.2. klo 16.30
- Su 22.2. klo 15.30
- To 26.2. klo 18.45
Cold Storage on toimintakomedia Zombielandin tuottajalta sekä Jurassic Parkin, Spider-Manin ja Mission: Impossiblen käsikirjoittajalta. Se on ladattu täyteen viihdettä, mustaa huumoria ja zombeilla höystettyä jännitystä. Kun erittäin tarttuva ja muuntautuva sienivirus karkaa kauan sitten suljetusta tutkimuslaitoksesta, kaksi nuorta varastotyöntekijää joutuu elämänsä hurjimpaan yövuoroon.
Syrjäinen itsepalveluvarasto on rakennettu vanhan Yhdysvaltain sotilastukikohdan raunioille. Kun hallituksen vuosikymmeniä sitten rakennuksen uumeniin sinetöimä virus herää eloon, muuttuu varasto päättömäksi taistelukentäksi – kirjaimellisesti. Erittäin tarttuva supervirus lisääntyy hallitsemattomasti ja päästää kauhun valloilleen. Yksikään ihminen, eläin tai hylätty varastokoppi ei ole turvassa. Aika käy vähiin, kun nuoret yhdessä kokeneen bioterrorismin veteraanin kanssa yrittävät pysäyttää viruksen ja pelastaa ihmiskunnan täystuholta.
Elokuvan näytösajat
- Pe 13.2. klo 21.15
- Su 15.2. klo 19.00
- Ti 17.2. klo 19.00
- To 19.2. klo 19.00