Woody (äänenä Tom Hanks) on aina ollut varma paikastaan maailmassa ja siitä, että hänen tärkein tehtävänsä on pitää huolta lapsestaan, oli sitten kyseessä Andy tai Bonnie. Joten kun Bonnien itse askartelema uusi rakas leluhahmo Forky (äänenä Tony Hale) julistautuu lelun sijaan “roskaksi”, Woody päättää näyttää Forkylle, miksi sen olisi syytä arvostaa asemaansa lapsen leluna. Bonnien ja tämän perheen viedessä koko lelujengin mukanaan autolomalle Woody eksyy odottamattomalle sivupolulle, jonka varrelle osuu iloinen jälleennäkeminen hänen vanhan ystävänsä Bo Peepin (äänenä Annie Potts) kanssa. Vaikka hauraasta posliinisesta ulkokuoresta voisi toisin päätellä, yksinäiset vuodet tien päällä ovat tuoneet tämän luonteeseen reilusti rosoa ja kipakkaa seikkailuhenkeä. Kun Woody ja Bo sitten huomaavat, että niiden leluelämät ovat aivan eri maailmoista, he joutuvat samaan hengenvetoon toteamaan myös, että se taitaa sillä hetkellä olla heidän huolistaan pienin.
Toy Story 4
Lajityyppi: animaatio
Ohjaaja: Josh Cooley
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 1 h 40 min, Traileri
Liput: 11,50 € / 3D ja 9,50 € / 2D
Ensi-ilta: 6.9.2019
Elokuvan näytösajat
- Pe 6.9. klo 16.30, 3D
- La 7.9. klo 15.00, 3D
- Su 8.9. klo 15.00, 3D
- Ti 10.9. klo 17.00, 3D
- To 12.9. klo 17.00, 3D
- La 14.9. klo 15.00, 3D
- Su 15.9. klo 13.00, 3D
- Ma 16.9. klo 17.00, 3D
- Ke 18.9. klo 17.00, 3D
- To 19.9. klo 17.00, 3D
- La 21.9. klo 13.00, 2D
- Su 22.9. klo 13.00, 2D
- Ti 24.9. klo 17.00, 2D
- La 28.9. klo 13.00, 2D
- To 3.10. klo 17.00, 2D
- Ma 14.10. klo 14.45, 2D
Five Feet Apart
Lajityyppi: draama, romantiikka
Ohjaaja: Justin Baldoni
Näyttelijät: Cole Sprouse, Haley Lu Richardson
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 1 h 56 min, Traileri
Liput: 11 €
Ensi-ilta: 3.5.2019
Stella (Haley Lu Richardson) on kuten kuka tahansa 17-vuotias – hän rakastaa ystäviään, puhelintaan ja tietokonettaan. Mutta toisin kuin muut teinit, Stella joutuu viettämään suurimman osan ajastaan sairaalassa vakavan sairauden takia. Kystisen fibroosin vuoksi hänen elämäänsä hallitsevat rutiinit ja lukuisat erilaiset säännöt. Stellan itsekuri joutuu kuitenkin koetukselle, kun hän tutustuu toiseen potilaaseen ja kohtalotoveriin, hurmaavaan ja kapinalliseen Williin (Cole Sprouse, Riverdale).
Stella ja Will tuntevat heti vetoa toisiinsa, mutta säännöt tulevat heidän väliinsä: bakteerien leviämisen välttämiseksi he eivät saa mennä puoltatoista metriä lähemmäs toisiaan. Toistensa mikrobeille altistuminen voisi olla kohtalokasta molemmille. Miten rakastaa toista, jos yksikin kosketus on liikaa?
Elokuvan näytösajat
- La 11.5. klo 16.00
- Su 12.5. klo 18.30
- Ti 14.5. klo 13.00
- To 16.5. klo 19.30
Aladdin
Ohjaaja: Guy Ritchie
Näyttelijät: Marwan Kenzari, Mena Massoud, Naomi Scott, Will Smith
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 2 h 8 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 11 €
Ensi-ilta: 22.5.2019
Disneyn animaatioklassikko Aladdin on loihdittu uudelleen valkokankaalle elokuvan energisenä ja jännittävänä live action -versiona, jonka pääosissa nähdään karismaattinen katurotta Aladdin, urhea ja määrätietoinen prinsessa Jasmine ja Henki, joka voi avata heille ovet tulevaisuuteen. Ohjauksesta vastaa Guy Ritchie (Sherlock Holmes) joka tuo elokuvilleen tyypillistä vauhdikasta toimintaa satumaisen Agraban satamakaupungin kujille.
Elokuvan näytösajat
- Ke 22.5. klo 19.15
- To 23.5. klo 17.00
- La 25.5. klo 18.00
- Ma 27.5. klo 17.00
- Ke 29.5. klo 19.00
- Su 2.6. klo 17.30
- Ma 3.6. klo 19.45
- La 8.6. klo 17.30
- Ke 12.6. klo 18.45
Rocketman
Lajityyppi: draama
Ohjaaja: Dexter Fletcher
Näyttelijät: Bryce Dallas Howard, Jamie Bell, Richard Madden, Taron Egerton
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 2 h 1 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 11 €
Ensi-ilta: 29.5.2019
Rocketman on elämää suurempi fantasiamusikaali, joka kertoo sensuroimattoman ja humaanin tarinan Elton Johnin läpimurron vuosista. Elokuvaa tähdittävät Taron Egerton, Jamie Bell, Richard Madden ja Bryce Dallas Howard.
Elokuvan näytösajat
- Pe 31.5. klo 18.45
- Su 2.6. klo 14.45
- Ti 4.6. klo 13.00
- Ke 5.6. klo 18.45
X-Men: Dark Phoenix
Ohjaaja: Simon Kinberg
Näyttelijät: James McAvoy, Jennifer Lawrence, Jessica Chastain, Michael Fassbender, Nicholas Hoult, Sophie Turner
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 1 h 54 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 13 € / 3D
Ensi-ilta: 7.6.2019
X-Menit kohtaavat pelottavimman ja voimakkaimman vihollisensa omiensa joukosta, Jean Greyn. Jean on vähällä kuolla avaruudessa tapahtuvan pelastusoperaation aikana, kun hän saa osuman oudosta kosmisesta voimasta. Kun hän palaa kotiin, tapahtunut on tehnyt hänestä paljon aiempaa voimakkaamman – ja erittäin arvaamattoman. Jean vapauttaa voimansa tavoilla, joita hän ei voi ymmärtää eikä pitää sisällään. Joutuessaan syöksykierteeseen ja loukatessaan rakastamiaan ihmisiä, Jean rikkoo siteen, joka pitää X-Menit yhdessä. Nyt, perheen hajotessa, heidän täytyy löytää keino yhdistyä uudelleen. Vain yhdessä he voivat pelastaa Jeanin sielun ja maapallon avaruusolioilta, jotka haluavat valjastaa tämän voiman ja hallita planeettaamme.
Elokuvan näytösajat
- Pe 7.6. klo 18.00
- Su 9.6. klo 17.30
- Ti 11.6. klo 19.00
- To 13.6. klo 19.00
- La 15.6. klo 18.15
- Su 16.6. klo 15.15
Godzilla II: King of the monsters
Lajityyppi: fantasia, Jännitys, scifi, seikkailu, toiminta
Ohjaaja: Michael Dougherty
Näyttelijät: Aisha Hinds, Bradley Whitford, Charles Dance, Ken Watanabe, Kyle Chandler, Millie Bobby Brown, O?Shea Jackson Jr., Sally Hawkins, Thomas Middleditch, Vera Farmiga, Zhang Ziyi
Ikäraja: K-12, Elokuvan kesto: 2 h 12 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 13 € / 3D
Ensi-ilta: 30.5.2019
Vuosien 2014 ”Godzillan” ja 2017 ”Kong: Pääkallosaaren” jälkeen saapuu seuraava luku Warner Bros. Picturesin ja Legendary Picturesin MonsterVerse-elokuvamaailmassa: ”Godzilla: King of the Monsters”, eeppinen toimintaseikkailu, joka laittaa Godzillan vastustajiksi useita popkulttuurin suosituimpia hirviöitä.
Uusi tarina seuraa kryptoeläintieteellisen viraston sankarillisia otteita, kun sen jäsenet kohtaavat jumalattoman kokoisia hirviöitä, mukaan lukien mahtavan Godzillan taistelemassa Mothran, Rodanin sekä pahimman vastustajansa kolmipäisen King Ghidorahin kanssa. Kun nämä muinaiset superlajit – joita pidettiin pelkkinä myytteinä – nousevat jälleen, ne kaikki tavoittelevat luomakunnan kruunua ja uhkaavat samalla ihmiskunnan olemassaoloa.
Elokuvan näytösajat
- La 1.6. klo 17.30
- Ma 3.6. klo 17.00
- Ti 4.6. klo 18.45
- To 6.6. klo 18.45
- Su 9.6. klo 14.45
- Ma 10.6. klo 18.45
Bamse ja jymykello
Lajityyppi: animaatio
Ohjaaja: Christian Ryltenius
Näyttelijät: Antti Timonen, Jaakko Saariluoma, Juha Muje, Jussi Vatanen, Maija Lang, Maria Ylipää, Paavo Kerosuo, Sanna Majuri
Ikäraja: S, Elokuvan kesto: 1 h 3 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 9 €
Ensi-ilta: 30.5.2019
Bamse ystävineen valloittaa elokuvateatterit uudella ihanalla seikkailulla! Aiemmista elokuvista tutut ystävämme vievät katsojat seikkailuun niin maalla kuin merellä. BAMSE JA JYMYKELLO -elokuvassa Bamse oppii jotakin tärkeää; olemalla oma itsensä pääsee pidemmälle kuin uskoisikaan. Se on asia, joka Kasimir Ketun olisi myös hyvä ymmärtää.
Elokuvan näytösajat
- To 30.5. klo 14.15
- Pe 31.5. klo 17.00
- Su 2.6. klo 13.00
- Ti 4.6. klo 17.00
- Ke 5.6. klo 17.00
- To 6.6. klo 17.00
- Su 9.6. klo 13.00
- Ma 10.6. klo 17.00
- Ke 12.6. klo 17.00
Uglydolls
Lajityyppi: animaatio, kokoperheen, Komedia, seikkailu
Ohjaaja: Kelly Asbury
Näyttelijät: Blake Shelton, Emma Roberts, Gabriel Iglesias, Janelle Monae, Kelly Clarkson, Nick Jonas, Pitbull, Wanda Sykes
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 1 h 28 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 9 €
Ensi-ilta: 17.5.2019
Hurmaavan erilaisessa Uglyvillen kylässä outous on aihe juhlaan, kummallisuutta pidetään arvossa ja kauneus on katsojan silmässä. Uglyvillessä Moxy ja hänen UglyDoll-ystävänsä asuvat onnellisina ylistäen elämää ja sen loputtomia mahdollisuuksia. Silloin tällöin taivaalta tupsahtaa uusia ihmeellisiä asukkeja koko kylän iloksi.
Moxy rakastaa eriskummallista elämäänsä, mutta uteliaisuus johtaa kysymykseen: mitä on Uglyvilleä reunustavan vuoren takana? Moxy kerää yhteen läheisimmät ystävänsä ja yhdessä he lähtevät selvittämään asiaa. He löytävät toisen maailman, jossa kaikki on täydellistä. Siellä tavanomaisemmat nuket koulutetaan ja lähetetään ”oikeaan” maailmaan etsimään ihmislasten rakkautta. Täydellisessä maailmassa UglyDollsit ymmärtävät, mitä tarkoittaa olla erilainen, miltä tuntuu tavoitella rakkautta ja lopulta todeta, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen ainutlaatuinen.
Elokuvan näytösajat
- Pe 17.5. klo 17.00
- Su 19.5. klo 13.00
- Ti 21.5. klo 17.00
- Ke 22.5. klo 17.00
Yesterday
Ohjaaja: Danny Boyle
Näyttelijät: Ana de Armas, Ed Sheeran, Kate McKinnon, Lily James
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 1 h 56 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 11,50 €
Ensi-ilta: 28.6.2019
Uudessa komediassa Yesterday Oscar®-palkittu ohjaaja Danny Boyle (Slummien miljonääri, Steve Jobs) yhdistää voimansa käsikirjoittaja Richard Curtisin (Love Actually, Notting Hill) kanssa. Rooleissa nähdään Lily James (Mamma Mia! Here We Go Again, Baby Driver), Himesh Patel ja Kate McKinnon (The Spy Who Dumped Me).
Yesterday on Working Title –yhtiö tuotantoa, ja tuottajina toimivat Tim Bevan, Eric Fellner (Les Misérables, Synkin hetki, Bridget Jones -elokuvat) sekä Matt Wilkinson (Kaleidoscope) ja Bernie Bellew (Steve Jobs).
Elokuvan näytösajat
- Pe 28.6 klo 19.00
- Su 30.6. klo 16.30
- Ti 2.7. klo 19.30
- To 4.7. klo 17.00
- Ma 8.7. klo 17.00
- To 11.7. klo 19.45
Lemmikkien salainen elämä 2
Lajityyppi: animaatio, Komedia
Ohjaaja: Chris Renaud
Näyttelijät: Bobby Moynihan, Dana Carvey, Ellie Kemper, Eric Stonestreet, Garth Jennings, Hannibal Buress, Harrison Ford, Jenny Slate, Kevin Hart, Lake Bell, Nick Kroll, Patton Oswalt, Pete Holmes, Tiffany Haddish
Ikäraja: K-7, Elokuvan kesto: 1 h 26 min, Traileri, Kotisivu
Liput: 9,50 €
Ensi-ilta: 26.6.2019
Lemmikkien salainen elämä 2 jatkaa kesän 2016 hittianimaation tarinaa lemmikeiden elämästä sillä aikaa kun omistajat ovat poissa. Illumination-studion perustaja ja johtaja Chris Meledandri ja hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa Janet Healy tuottavat jatko-osan. Käsikirjoituksesta vastaa jälleen Brian Lynch (Kätyrit) ja ohjauksesta Chris Renaud (Itse ilkimys -elokuvat).
Elokuvan näytösajat
- Pe 28.6. klo 17.00
- Su 30.6. klo 14.30
- Ma 1.7. klo 17.30
- Ke 3.7. klo 17.30
- La 6.7 klo 16.00
- Su 7.7. klo 16.00
- Ti 9.7. klo 17.30
- Ma 15.7 klo 17.00
- Ti 16.7. klo 17.00
- To 18.7. klo 17.00
- La 20.7. klo 16.30
- Su 21.7. klo 16.30
- Ma 22.7. klo 17.00
- Ke 24.7. klo 17.30
- Su 28.7. klo 15.00
- Ti 30.7 klo 17.00
- To 1.8. klo 17.00
- Ma 5.8. klo 17.00
- Ke 7.8. klo 17.00









