Bambi: Tarina metsän elämästä kuvaa kauriinvasan elämän ensimmäisiä vuosia ja koettelemuksia, joita hänen täytyy kohdata metsässä… Tämä luontoa ylistävä tarina opettaa meille, että toivoa ei pidä koskaan menettää.
Äitinsä rinnalla nuori kauriinvasa ihmettelee elämänsä ensimmäisinä päivinä kaikkea ympärillään. Äiti on täynnä hellyyttä ja rakkautta. Hän opettaa Bambille selviytymisen perustaitoja. Kasvaessaan Bambi saa monta ystävää metsän eläimistä ja tapaa Falinen, josta tulee hänen rakastettunsa. Mutta syksyn saapuessa Bambi jää orvoksi: metsästäjät ovat vieneet hänen äitinsä. Sitten hän huomaa, ettei ole yksin: hänen isänsä, Prinssi, valvoo häntä ja opettaa suojautumaan villin luonnon vaaroilta ja ennen kaikkea kasvamaan aikuiseksi.
Elokuva on saanut Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelman tuen.
Elokuvan näytösajat
- Pe 3.1. klo 16.30
- La 4.1. klo 16.45
- Su 5.1. klo 13.00
- Ma 6.1. klo 16.45
Arja Koriseva, yksi Suomen rakastetuimmista ja ikonisimmista artisteista on valloittanut suomalaisten sydämiä musiikillaan ja valovoimaisella persoonallaan jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Uransa aikana hän on esiintynyt konserttisaleissa, tanssilavoilla, teattereissa, TV-ohjelmissa ja elokuvissa, ja levyttänyt yhteensä 20 albumia joista osa kokoelmia.
Nyt ensimmäistä kertaa tuomme Arjan livekonsertin elokuvateattereihin suurelle kankaalle: Lähellä ja läsnä, yhden tunnelmantäyteisen illan ajan.
Lämminhenkisessä konsertissa hänen kanssaan musisoivat pianisti Minna Lintukangas ja haitaristi-saksofonisti-kitaristi Mika Hakala.
Koe ainutlaatuinen konsertti oman paikkakuntasi elokuvateatterissa.
”Onpa mahtavaa toteuttaa teille ensimmäistä kertaa konsertti valkokankaalla! Ota mukava asento, avaa sydämesi musiikille ja nauti- laulan Sinulle.”
Elokuvan näytösajat
- To 23.3. klo 17.00
- Pe 24.3. klo 17.00
- La 25.3. klo 14.45
- Ma 27.3. klo 19.00
Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuvan alussa legendaarinen vanhempi konstaapeli Otso Kontio (Heikki Silvennoinen) on viimein ripustanut virkamerkkinsä naulaan ja viettää lepposia eläkepäivä mökillään. Rauha rikkoutuu kuitenkin äkisti, kun vanha taistelupari Auni Parmas (Elsa Saisio) tuo järkyttäviä uutisia Valkeakoskea uhkaavasta suuresta tuhosta.
Elokuvan näytösajat
- Pe 4.11. klo 19.15
- Ti 8.11. klo 19.45
- Su 13.11. klo 19.15
- Ke 16.11. klo 19.15
- To 17.11. klo 21.00
- La 19.11. klo 17.00
- Ti 22.11. klo 15.30