Vuosi on 1777. Loistelias wieniläinen rokokoo purskahtelee uhkeimmillaan. Peruukit hipovat kattoa. Hovin seurapiirit kiehuvat. 18-vuotias pianon ihmelapsi ja keisarinnan kummitytär Maria Theresia von Paradis esiintyy taas kerran. Tyttö on sokeutumassa, mutta loihtii ilmoille jumalaisia säveliä.
Maria Theresian sokeutuminen näyttää vääjäämättömältä, kunnes pyrkyri-isä vie tyttärensä tohtori Franz Mesmerin hoitoon. Tiedättehän tuon poppamiehen, jonka hoitojen myötä syntyi sana ‘ mesmeroitua’. Pianistin ja tohtorin välille syntyy luottamus, joka vaikuttaisi tuovan Maria Theresian näön takaisin.
Maria Theresia von Paradis eli 1759 – 1824 ja opiskeli mm Antonio Salierin ohjauksessa. Mozartin kerrotaan säveltäneen 18. pianokonserttonsa hänelle. Maria Theresia menetti näkönsä lopullisesti vanhempien vedettyä hänet pois tohtori Mesmerin skandaalinkäryisestä hoitolasta, mutta loi menestyksekkään uran säveltäjänä ja pianistina, ja häikäisi yleisönsä Lontoon ja Pariisin arvostetuimmissa konserttisaleissa. Miehinen klassisen musiikin historiankirjoitus on unohtanut tämän varhaisen tähden.
Elokuvan näytösajat
- Pe 13.4. klo 17.00
- Su 15.4. klo 15.15
- Ma 16.4. klo 19.30
- Ke 18.4. klo 19.30
- La 21.4. klo 18.00
- Ma 23.4. klo 17.00
- Ti 24.4. klo 13.00
Mungiu kuvaa niitä hankalia valintoja joita kaikki joutuvat elämässään tekemään. Valmistujaiset on tarkasti hiottu ja moraalisesti painava psykologinen timantti.
Mungiun 4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää (R&A 2007) voitti Cannesin kultaisen palmun. Yli vuorten (R&A 2012) sai parhaan naisnäyttelijän palkinnon kummallekin pääosanesittäjälleen. Tänä vuonna Mungiu palkittiin Cannesissa parhaana ohjaajana.
Valmistujaisissa lääkärin tytär Eliza (roolissa hehkuu Maria Dragus) joutuu päällekarkauksen ja mahdollisen raiskausyrityksen uhriksi tärkeän pääsykokeen aattona. Koulumenestyksen piti olla pääsylippu parempaan tulevaisuuteen ja englantilaiseen yliopistoon.
Seuraavan sukupolven onnella ei ole mitään hintaa. Vai onko? Viisikymppinen isä Romeo (Adrian Titieni) on valmis kiertämään sääntöjä, vain tämän kerran, kuten usein ajatellaan. Petos johtaa vääjäämättä seuraavaan. Virhettä peitellään uudella. Vääryyksille voi halutessaan aina löytää tekosyyn. Pienten petosten verkosta kasvaa vääjäämättä vaihtoehtoinen eettinen systeemi.
Seuraava sukupolvi ei välttämättä halua enää elää samalla tavalla. Loppukuvat Elizan koulun pihalla huokuvat toivoa. Onni ei välttämättä piileskele missään kaukana. Tulevaisuus on omissa käsissä.
Elokuvan näytösajat
- Pe 30.12. klo 17.00
- Su 1.1. klo 15.30
- Ti 3.1. klo 19.30
- To 5.1. klo 19.00