Outolintu-sarjan kolmas osa USKOLLINEN vie Trisin (Shailene Woodley) ja Neljän (Theo James) entistäkin vaarallisempaan uuteen maailmaan.
Tris ja Neljä joutuvat pakenemaan Chicagon rajojen ulkopuolelle – kauas perheestään, kodistaan ja kaikesta tuntemastaan – ensimmäistä kertaa elämässään. Rajan toisella puolella heille paljastuu uusia järkyttäviä totuuksia ja Trisin ja Neljän on päätettävä nopeasti kehen he voivat luottaa koko ihmiskuntaa uhkaavan sodan syttyessä kaupungin muurien tuolla puolen. Selvitäkseen hengissä Tris joutuu mahdottomien rohkeutta, uskollisuutta, uhrautuvaisuutta ja rakkautta koskevien päätösten eteen.
Josh (Ben Stiller) ja Cornelia (Naomi Watts) ovat onnellisesti naimisissa. Perheen perustaminen jäi heiltä onnistumatta, mutta se ei heitä vaivaa. Tuskaillessaan uuden dokumenttielokuvansa valmistumisen parissa Joshista alkaa kuitenkin tuntua, että elämästä puuttuu jotain.
Kuvaan astuu kaksi uutta tuttavuutta, huoleton nuoripari Jamie (Adam Driver, Girls) ja Darby (Amanda Seyfried). Nämä vapaat sielut ovat milloin tahansa valmiita heittäytymään uuden kiinnostavan harrastuksen pariin, uppoutumaan retro-lautapeleihin tai hankkimaan lemmikkikanan. He avaavat Joshille oven menetettyyn nuoruuteen – tai ainakin siihen mitä hänen nuoruutensa olisi voinut olla.
Pian hipster-pariskunnan seurassa viihtyvät Josh ja Cornelia hylkäävät vanhat ystävänsä (rooleissa mm. Beastie Boys -yhtyeestä tuttu Adam Horovitz ja Orange is the New Black -sarjan Maria Dizzia).
Parikymppisten spontaanius, stressitön elämäntapa ja ajan hermolla oleva coolius kiehtovat Joshia, joka on huomannut uhkaavasti katkeroituvansa iän myötä. Mutta onko piristyminen riittävän hyvä perusta ystävyydelle, kun ikäeroa on lähes 20 vuotta?
Outolintu-sarjan toisessa elokuvassa panokset kovenevat Trisin etsiessä liittolaisia ja vastauksia tulevaisuuden Chicagon raunioissa.
Tris (Shailene Woodley) ja Neljä (Theo James) ovat nyt karkureita Terävien eliitin vallanhimoisen johtajan Jeaninen (Kate Winslet) jahdatessa heitä herkeämättä. Juostessaan aikaa vastaan heidän täytyy selvittää mitä suojellakseen Trisin perhe uhrasi elämänsä ja miksi Terävien johtajat tekevät kaikkensa pysäyttääkseen heidät.
Menneiden valintojensa vainoama Tris on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen rakkaimpiaan. Neljä rinnallaan Tris joutuu mahdottoman haasteen eteen kerta toisensa jälkeen heidän etsiessään totuutta menneisyydestään ja lopulta myös koko maailmansa tulevaisuudesta.
Outolintu valloittaa maailmaa kirjoina ja elokuvana – koukuttavan romaanitrilogian käännösoikeudet on myyty jo yli 30 maahan.