Solar Filmsin tuottama, Tuukka Temosen ohjaama Vares X -elokuva tuo legendaarisen yksityisetsivä Jussi Vareksen valkokankaille. Vares saa kiperän puhelun pelastusta tarvitsevalta ystävältään Kyypakkaukselta. Samalla kun Vares pelastaa ystäväänsä, yksityisetsivän uusioperheen tytär joutuu kidnappauksen uhriksi. Vares joutuu pelaamaan kovemmilla panoksilla kuin koskaan aiemmin. Tapahtumat alkavat linkittyä mystisen seksikultin iltamiin ja alamaailman välienselvittelyyn. Kenet Jussi Vares lopulta voi pelastaa?
Elokuvan pääroolissa yksityisetsivä Jussi Vareksena on Leo Sjöman, Jasper Pääkkönen nähdään tuttuun tapaan Kyypakkauksena. Muissa rooleissa mm. Sara Soulié, Ilona Chevakova, Kalle Lamberg, Mikko Kouki, Satu Silvo, Olga Temonen, Jenni Kokander, Pelle Heikkilä, Aku Sipola, Kreeta Salminen ja Tom Petäjä.
Pohjolan satoa-elokuva kertoo maalaistalon isännistä kolmessa sukupolvessa. Isännät kärsivät erilaisista ongelmista, joita kaikkia yhdistää jonkin sortin rakennemuutos. Isännät hakevat ongelmiinsa ratkaisua viljelemällä pellollisen paremmin tuottavaa kasvia, kannabista. Tästä kokeilusta seuraa merkittävästi ongelmia niin kansainvälisten rikollisten kuin kunnanisien, ja jopa paikallispoliisi Laitisen kanssa.
Elokuvan näytösajat
- Pe 18.3. klo 17.00
- Su 20.3. klo 14.15
- Ti 22.3. klo 19.15
- To 24.3. klo 19.30
- La 26.3. klo 15.30
- Ma 28.3. klo 17.00
Elokuva kertoo tositapahtumiin pohjautuvan, suomalaisen naisen uskomattoman selviytymistarinan.
Jaana on ravintoloitsija ja kahden lapsen äiti, jonka vapaa aika kuluu ratsastuksen parissa. Jaana elää yhdessä karismaattisen, mutta äkkipikaisen miesystävänsä Markon kanssa. Jaanan elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän halvaantuu vakavassa onnettomuudessa.
Elokuvan näytösajat
- Pe 13.3. klo 19.15
- Su 15.3. klo 17.15
- Ti 17.3. klo 13.00
- To 19.3. klo 19.00
- Ma 1.6. klo 17.00
- Ke 3.6. klo 19.15
- La 6.6. klo 16.00
- Ti 9.6. klo 17.00
- To 11.6. klo 19.45
- Pe 12.6. klo 19.15
- Su 14.6. klo 15.30
- Ti 16.6. klo 17.00
- La 4.7. klo 17.00
- Ma 6.7. klo 17.00
- Ti 14.7. klo 19.15
- To 16.7. klo 17.00
- La 18.7. klo 17.45
- Ti 21.7. klo 18.30
- To 23.7. klo 18.30
- La 25.7. klo 16.30
- Su 26.7. klo 19.15
- Su 2.8. klo 17.00
- Ma 3.8. klo 19.30
- La 8.8. klo 14.45
- Ti 11.8. klo 17.00
- Su 16.8. klo 15.00
- Ke 19.8. klo 18.45
- La 29.8. klo 15.00
- Ma 31.8. klo 17.00
- La 12.9. klo 14.30
- To 17.9. klo 17.00
- Su 20.9. klo 16.30
- Ti 22.9. klo 19.30
- Pe 1.1. klo 16.00
- Su 3.1. klo 16.45
- Ti 5.1. klo 19.15
- To 7.1. klo 17.00
- La 9.1. klo 17.00
- Su 10.1. klo 15.00
- Pe 15.1. klo 18.00
- To 21.1. klo 18.00
Ala-asteikäinen Toni Wirtanen muuttaa isänsä kuoltua äitinsä Mervin kanssa Heinolaan. Muutamaa vuotta myöhemmin Toni tutustuu Lautalan Anttiin, jonka kanssa perustaa punk-bändin. Pian mukaan liittyy Antin ystävä Simo ”Sipe” Santapukki ja bändi saa nimekseen ”Apulanta”. Sipe iskee silmänsä vaihto-oppilasvuottaan Heinolassa viettävään punk-henkiseen Mandyyn, joka päätyy lopulta Apulannan basistiksi. Mandyn myötä Apulanta saa uutta nostetta, mutta samalla tyttö myös sekoittaa pahamaineisen Tuukka Temosen poikien ja bändin elämään. Sipe kipuilee Mandyä kohtaan palavien tunteidensa kanssa samaan aikaan kun kotona pelätään pikkusiskon terveydentilan sekä vallalla olevan taloustilanteen vuoksi. Myös Tuukan vanhemmat taistelevat laman kovaa kouraa vastaan – kohtalokkain seurauksin. Tonin äiti puolestaan katselee virastaan käsin tilannetta hyvinkin läheltä ja kannustaa kauhuesimerkkien saattelemana poikaansa valitsemaan ammatin, jolla työllistyä. Poikien sydän sykkii kuitenkin yhä kasvavassa määrin musiikin mukaan, eikä kohtaloa vastaan voi taistella lopulta kukaan. Samaan aikaan kun Suomi devalvoi ja markka pistetään kellumaan, Apulannan pojat kokevat nuoruuden kasvukivut, elämän raadollisuuden sekä ensirakkauden kipeät haavat. Kaiken tuon alla Apulanta itsessään vahvistuu vahvistumistaan ja rikkoo lopulta tiensä koko kansan tietoisuuteen.
Elokuva pohjautuu tositapahtumiin ja kertoo paitsi Apulannan syntytarinan, myös poikien kasvutarinat sekä antaa läpileikkauksen 90-luvun lamaan.
Katso Media-avaimen arviointi elokuvasta.
Elokuvan näytösajat
- Su 2.10. klo 15.00
- Ti 4.10. klo 19.00
- To 6.10. klo 19.00
- Su 16.10. klo 20.15
- Ke 19.10. klo 16.30