1950-luvun Mexico Cityssä William Lee viettää yksinäistä ja huumehuuruista elämää muiden maanpaossa olevien amerikkalaisten kanssa. Hän kuluttaa aikaansa baareissa, kunnes eräänä päivänä kohtaa nuoren entisen sotilaan Eugene Allertonin. Leestä tulee pakkomielteinen. Yhden yön juttujen aika on ohi – nyt hän haluaa jonkun, joka antaa merkityksen elämälleen.
Queer on Luca Guadagninon (Challengers, Call Me by Your Name) palkittu draama rakkaudesta ja riippuvuudesta, pääosassa Daniel Craig uransa rohkeimmassa roolissa. Perustuu William S. Burroughsin samannimiseen pienoisromaaniin.
Elokuvan näytösajat
- Pe 16.5. klo 19.15
- Su 18.5. klo 14.15
- Ma 19.5. klo 19.15
- Ti 20.5. klo 19.00
Lähes 50 vuotta naimisissa olleet Jaap ja Maartje saavat yllättäen kirjeen Espanjasta. Heidän kuolemansairas ystävänsä haluaisi tavata viimeisen kerran. Vaikka kärttyinen ja mukavuudenhaluinen Jaap vastusteleekin, saa Maartje suostuteltua hänet vielä viimeiselle pitkälle automatkalle etelään. Matka tyystin muuttuneen Euroopan halki herättää vanhoja tunteita ja muistoja mutta myös pakottaa Jaapin kohtaamaan vaimonsa pahenevan muistisairauden.
Elokuva oli kotimaassaan Alankomaissa yleisömenestys ja voitti sikäläisen elokuva-akatemian palkinnot parhaasta elokuvasta ja miespääosasta. Se valittiin myös Alankomaiden Oscar-ehdokkaaksi.
Elokuvan näytösajat
- Pe 9.5. klo 19.00
- Su 11.5. klo 15.00
- Ti 13.5. klo 19.00
- To 15.5. klo 19.00
Pohjois-Norjaan sijoittuvan tarinan keskiössä on saamelaisteini Elvira. Tytölle on uskoteltu, että hänen äitinsä hedelmöitettiin tanskalaisella klinikalla, mutta sitten paikalle ilmaantuu tytön oikea isä. Elviran maailma muuttuu pysyvästi.
Tave-Taažân sajadum mainâs kuávdáást lii sämmilâš nuorâ Elvira. Nieidân lii muštâlum, ete suu enni lii sovâttum tanskalâš klinikkast, mutâ talle pääihi oolâ almostuvá suu olmâ ee?i. Elvira maailm nubástuvá pisovâžžân.
Elokuvan näytösajat
- Pe 2.5. klo 17.00
- La 3.5. klo 14.30
- Su 4.5. klo 16.30
- Ti 6.5. klo 19.30
Elämän arvaamattomuuteen törmää Una, viileän itsevarma mutta herkkä nuori taideopiskelija, joka kohtaa ystävineen musertavan menetyksen. Nuoret käsittelevät surua kokoontumalla yhteen, kumoamalla shotteja ja tanssimalla kuin viimeistä päivää, mutta Unaa painaa myös salaisuus, josta tietää vain hän.
Elokuvan näytösajat
- Pe 25.4. klo 17.00
- Ma 28.4. klo 17.00
- Ke 30.4. klo 17.45
- To 1.5. klo 12.00
- Su 4.5. klo 12.00
- To 8.5. klo 17.00
Suomen kansainvälisesti juhlituimpiin ohjaajiin kuuluva Pirjo Honkasalo (mm. Betoniyö, Melancholian 3 huonetta) tekee henkeäsalpaavan paluun uutuudellaan Orenda. Kaksi voimakastahtoista naista (Alma Pöysti ja Pirkko Saisio) kohtaavat maagisissa saaristomaisemissa. Kumpaakin kuristaa syyllisyys menetetystä miehestä, jonka muisto kietoo heidät yhteen. Mitä levoton oopperalaulaja ja äkkiväärä pappi toisistaan oikein hakevat? Arkitodellisuuden rajoja venyttävä Orenda on virtaava tarina armosta ja ankaruudesta. Pirkko Saision käsikirjoituksen arvoituksellisessa vireessä soi elämän näkymätön voima, orenda.
Elokuvan näytösajat
- Pe 18.4. klo 14.00
- Ma 21.4. klo 15.15
- Ti 22.4. klo 19.00
- To 24.4. klo 19.00
- La 26.4. klo 15.45
- To 1.5. klo 14.00
Tositapahtumien innoittama, 1930-luvulle sijoittuva Valitut kertoo aiemmin vaietun tarinan yhdestä lähihistoriamme kyseenalaisimmasta uskonlahkosta ja ihmisistä, jotka se ajoi joukkohurmoksen kautta tuhon partaalle.
Elokuvassa kiehtovan Korpela-liikkeen huumaama Teodor (Jakob Öhrman) alkaa saada näkyjä jumalalta, ja vaikka Teodorin puoliso Rakel (Jessica Grabowsky) on vankka kristitty itsekin, ei hänen uskonsa taivu yhtä pitkälle. Kun kyläyhteisö Rakelin ympärillä vakuuttuu Teodorin näyistä ja tämä ottaa liikkeen johtajan aseman, on Rakelin valittava puolensa. Mitä uhrauksia Rakel on valmis tekemään perheensä hyväksi, ja miten välttää kohtalokkaat seuraukset vallan sumentaessa lopullisesti Teodorin mielen?
Rotterdamin elokuvajuhlien Big Screen -kilpasarjan voittajaelokuva.
Elokuvan näytösajat
- Pe 11.4. klo 19.00
- Su 13.4. klo 14.00
- Ti 15.4. klo 19.00
- Ke 16.4. klo 17.00
- La 19.4. klo 16.00
- Ma 21.4. klo 17.45
- Su 27.4. klo 14.00
- Ma 28.4. klo 19.00
Shelley (Golden Globe ja SAG -ehdokas Pamela Anderson) on ollut Las Vegasin showtyttönä jo yli 30 vuoden ajan, höyheniin ja kristalleihin pukeutunut Sin Cityn viimeisen jäljellä olevan perinteisen esityksen keskipiste. Lava ja naiset, joiden kanssa hän sen jakaa, ovat hänen rakastava, kinasteleva ja paljetein koristeltu perheensä. Kun näyttämömestari Eddie (Dave Bautista, maskuliinisuuden huippu naismeren keskellä) ilmoittaa, että esitys päättyy pysyvästi kahden viikon kuluttua, Shelley ja hänen työkaverinsa joutuvat tekemään päätöksiä tulevaisuudestaan. Tulevaisuus näyttää kovin erilaiselta 50-vuotiaalle kuin parikymppiselle, ja kun ainoa ammattitaitosi on tanssiminen.
Elokuvan näytösajat
- Pe 11.4. klo 17.00
- La 12.4. klo 16.15
- Ti 15.4. klo 17.00
- To 17.4. klo 19.15
- La 19.4. klo 18.30
- Ke 23.4. klo 17.00
Bird on herkkä, koskettava ja poikkeuksellinen aikuistumistarina Oscar-voittaja Andrea Arnoldilta (Wasp). Elokuvan pääosissa nähdään Barry Keoghan, Franz Rogowski ja lahjakas tulokas Nykiya Adams.
Bailey elää yhdessä isänsä Bugin ja veljensä kanssa hylätyssä rakennuksessa. Bug ei juurikaan omistaudu lapsilleen, vaan suuntaa energiansa hämäräbisneksiin, juhlimiseen ja uuteen morsiameensa, joten Bailey etsii elämäänsä merkitystä ja seikkailuja muualta. Bailey joutuu todistamaan, kuinka vanhemmat teinit ajautuvat rikollisuuteen ja hänen äitinsä kanssa muualla asuvien sisarusten arki on selviytymiskamppailua. Kaiken keskellä Bailey kokee elämänsä ontoksi – paitsi silloin, kun hän on lintujen parissa.
Baileyn elämä mullistuu, kun hän kohtaa Birdin, omalaatuisen vapaan sielun, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi aivan kuten Baileykin. Heidän ainutlaatuinen ystävyytensä antaa Baileylle voimaa kohdata kotiolojen kaaos, käsitellä ympärillä kytevät jengien uhat ja aikuistumisen tuomat kysymykset. Ohjaajan empatia ja taito näyttää kauneutta vaikeista olosuhteista huolimatta nostaa Birdin runolliseksi oodiksi siirtymälle nuoruudesta aikuisuuteen.
Elokuvan näytösajat
- La 29.3. klo 18.45
- Su 30.3. klo 14.00
- Ma 31.3. klo 17.00
- Ke 2.4. klo 19.15
100 litraa sahtia on maailman sahtipääkaupunki Sysmään sijoittuva komedia, jossa siskokset Pirkko (Elina Knihtilä) ja Taina (Pirjo Lonka) ovat jatkaneet sukunsa pitkää perinnettä sahdin valmistajina. Kylällä jokainen haluaa osansa maineikkaasta juomasta, vaikka maksukykyä ei aina löytyisikään. Yllättäen kotikonnuille tekee paluun sisarustrion kolmas – Päivi (Ria Kataja), ja tilaa siskoiltaan häihinsä ei enempää eikä vähempää kuin sata litraa sahtia. Pirkko ja Taina panevat tuumasta toimeen täydellisen satsin valmistamiseksi. Pelissä on sekä perhesuhteet että maine. Prosessiin kuuluva maistelu kuitenkin venähtää, ja Sysmän kulta hulahtaa kokonaisuudessaan itse panijoiden sekä kyläläisten kitusiin. Pian häihin on enää alle kaksi vuorokautta aikaa, ja siskosten on keksittävä keino miten toimittaa juhliin luvatut sahdit. Alkaa taistelu aikaa vastaan, ja tilanteen korjaamiseksi käytetään kaikki mahdolliset keinot.
Elokuvan näytösajat
- Pe 28.3. klo 19.00
- Su 30.3. klo 16.30
- Ti 1.4. klo 19.00
- To 3.4. klo 19.00
- Ma 7.4. klo 17.00
- Ti 8.4. klo 19.15
- To 10.4. klo 17.00
- Su 13.4. klo 16.30
- Ke 16.4. klo 19.30
- La 19.4. klo 14.00
- Su 20.4. klo 16.15
- To 24.4. klo 17.00
- La 26.4. klo 18.15
- Ti 29.4. klo 17.00
- La 3.5. klo 16.30
- Ke 7.5. klo 17.00
- Su 11.5. klo 17.15
- Ke 14.5. klo 19.15
- La 17.5. klo 15.00
- Ti 20.5. klo 17.00
- La 24.5. klo 17.00
- Ma 26.5. klo 17.00
- La 31.5. klo 15.30
- Ti 3.6. klo 17.00
- La 7.6. klo 17.30
- Ti 10.6. klo 17.00
Vuonna 1307 Itävallan joukot sortavat Sveitsin kansaa. Wilhelm Tell oli vannonut lopettavansa väkivallan käytön ristiretkien jälkeen, mutta liittyy kuitenkin vastarintaan lopettaakseen verenvuodatuksen.
Itävaltalainen kuvernööri Gessler pakottaa Tellin ampumaan omenan poikansa Walterin pään päältä, mutta taitavana jousiampujana hän onnistuu tässä vahingoittamatta poikaa. Gessler ottaa Tellin ja Habsburgin prinsessa Berthan vangeikseen, mutta kaksikko onnistuu pian pakenemaan.
Sekä Tellin yritys murhata Gessler että prinsessan anomukset kuninkaalle sodan lopettamiseksi epäonnistuvat.
Bertha puukottaa kuninkaan ja hänen poikansa samaan aikaan kun Tell palaa kotiin löytääkseen kaupunkinsa ryöstettynä ja rakkaan vaimonsa Sunan kuolemaisillaan.
Rohkaistunut Tell johtaa vastarintaa Altdorffissa, jossa Gesslerin panttivankeihin kuuluu myös Walter. Kun uutinen kuninkaan kuolemasta saavuttaa komppanian, Gessler hylätään ja Tell ampuu hänet kuoliaaksi.
Itävallan tappiosta huolimatta heidän uusi kuningattarensa Agnes vannoo kostoa.
Elokuvan näytösajat
- Pe 14.3. klo 19.30
- Su 16.3. klo 18.30
- Ti 18.3. klo 19.00
- To 20.3. klo 19.30
- La 22.3. klo 19.00
- Ma 24.3. klo 19.00